Ennakkoäänten perusteella Meri-Lapille on käymässä hyvin eduskuntavaaleissa. Keskustan Katri Kulmuni Torniosta on saanut eniten ennakkoääniä, 4 090 ääntä. Kulmunin valintaa voidaan pitää melko varmana.

Ennakkoäänten tulos oli yllätys äänikuningattaren kruunuun kurkottavalle Katri Kulmunille – hetki äänten julkistuksen jälkeen henkeä haukkonut Kulmuni ei meinannut uskoa lukua todeksi.

– Tuommoisella äänimäärällä kai luulisi olevan aika todennäköistä, että tulee valituksi. Jos tuo pylväs nyt vielä kasvaa, niin kyllä nyt läpi mennään. Aivan uskomaton tunne, Kulmuni iloitsi.

Toiseksi eniten ennakkoääniä on saanut keskustan Paavo Väyrynen Keminmaalta. Väyrysellä ääniä tähän mennessä 3 484.

Myös kolmanneksi eniten ennakkoääniä saanut on merilappilainen. Perussuomalaisten Hanna Mäntylä Torniosta on saanut 3 290.

Merilappilaiset muodostavat kolmen kärjen myös äänten perusteella lasketun vertausluvun perusteella.

Lisäksi ennakkoäänten perusteella eduskuntaan ovat menossa Markus Mustajärvi, Eeva-Maria Maijala, Johanna Ojala-Niemelä ja Markus Lohi.

Vasemmistoliiton Sari Moisanen ja demareiden Pekka Tiitinen Kemistä ovat tällä hetkellä kiinni varasijassa.