Kukaan Kittilästä ei noussut eduskuntaan.

Kittilän kunnanvaltuuston puheenjohtaja Yritys sai 922 ääntä. Toiseksi eniten ääniä kittiläläisistä keräsi Tarmo Salonen (ps), 483 ääntä. Timo Kurula (kesk) jäi kisan kolmanneksi ja sai 279 ääntä. Hille Kuusisto sai (kok) 192 ääntä ja Akseli Erkkilä (ipu) 92 ääntä.

Kaikki Kittilän kansanedustajaehdokkaat ovat olleet mukana laajasti julkisuutta saaneen Levin hissijupakan käänteissä. He ovat Kittilän kunnanvaltuuston jäseniä ja osa heistä on myös Kittilän kunnanhallituksessa.

Yritys on ollut samalla puolella Hille Kuusiston kanssa. He puolustivat ex-kunnanjohtaja Anna Mäkelää, joka sai potkut viime marraskuussa. Vastapuolella kansanedustajaehdokkaista ovat Kurulan lisäksi Tarmo Salonen ja Akseli Erkkilä.