Mistä on kyse?

Kokoomus keräsi suurimman ennakkoäänipotin Varsinais-Suomessa. Puolue näyttäisi ennakkoäänten perusteella saavan neljä paikkaa eduskunnasta. Kokoomuksen kannatus näyttäisi kuitenkin putoavan viime vaaleista 1,7 prosenttia.

Maakunnan kakkosisjasta kisaavat Perussuomalaiset ja SDP. Kummankin osuus ennakkoäänistä on 16,7 prosenttia. Kummankin puolueen kannatus on laskussa.

Eniten kannatustaan on nostanut ennakkoon valtakunnalliseksi voittajaksi povattu Keskusta. Puolue on ennakkoäänten perusteella korjaamassa Varsinais-Suomesta yhden lisäpaikan. Puolueen ennakkopotti on 15 prosenttia kaikista äänistä.

Vasemmistoliitto on ottamassa kaksi paikkaa Varsinais-Suomesta. Puolueen kannatus kasvoi 2,5 prosenttia ennakkoäänten perusteella.

Vihreät ja RKP lisäsivät kannatustaan ennakkoäänten perusteella, mutta kummankin paikkamäärä näyttää pysyvän yhdessä.

Ennakkoäänikuningatar tulee vasemmalta

Ahkerimmin ennakkoon äänestivät Li Anderssonin kannattajat. Ennakkoäänestyksen tulos liioittelee tyypillisesti Keskustan kannatusta jonkin verran. Keskustan tilanne ei Varsinais-Suomessa näytä puolueen ennakkohehkutuksen mukaiselta.

Li Andersson on maakunnan ehdoton ennakkoäänikuningatar. 8 753 ääntä takaa Anderssonille paikan eduskunnassa. Hän on jo noussut ohi viime vaalien äänikuningatarten.

Viime vaaleissa Heli Paasio ja Kike Elomaa keräsivät yli 6000 ääntä. Li keräsi kolmanneksi eniten ennakkoääniä koko maassa. Hänen ohitseen pääsivät vain Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ja pääministerinä edellisen kauden päättänyt Alexander Stubb (Kok.).

Ylen vaaliennusteen mukaan Andersson keräisi yli 14 000 ääntä.

RKP:n Stefan Wallin keräsi ennakkoäänestyksessä 6 591 äänen potin. Miehistä toiseksi eniten ennakkoääniä keräsi kokoomuksen Petteri Orpo: kaikkiaan 6 539 ääntä. Ilkka Kanerva on kerännyt 6 034 ääntä.

Keskustan Annika Saarikolla on kasassa 6 531 ennakkoääntä.

Vihreiden riveistä läpi on pääsemässä Ville Niinistö 4 309. SDP:n ehdokkaista eniten ääniä on kerännyt Eeva-Johanna Eloranta 4 268 äänellä.

Kaksi uutta ja yksi uusivanha pääsemässä läpi

Ennakkoäänten perusteella maakunnasta ovat pääsemässä läpi kokoomuksen Petteri Orpo, Ilkka Kanerva, Anne-Mari Virolainen ja Pertti Hemmilä. Perussuomalaiset ovat saamassa eduskuntaan Ritva Elomaan, Maria Lohelan ja Ville Tavion. SDP:n ehdokkaista läpi ovat menossa Eeva-Johanna Eloranta, Ilkka Kantola ja Katja Taimela. Keskustasta läpi ovat menossa Annika Saarikko, Esko Kiviranta ja uutena Olavi Ala-Nissilä. Vasemmistoliitto on saamassa läpi kaksi edustajaa Li Anderssonin ja Annika Lapintien. Vihreistä eduskuntaan on menossa Ville Niinistö ja RKP:n riveistä Stefan Wallin.

Uusina kasvoina eduskuntaan ovat nousemassa Perussuomalaisten Ville Tavio ja Li Andersson. Myös Olavi Ala-Nissilä (Kesk.) on nousemassa eduskuntaan.

Ennakkoon äänesti 35,1 prosenttia eli 122 686 varsinaissuomalaisista äänesti ennakkoon. Tämän perusteella äänestysprosentin pitäisi nousta täällä yli 70. Viime vaaleissa maakunnan ennakkoäänestysprosentti oli 30,9 ja lopullinen äänestysaktiivisuus 71,2 prosenttia.