Blogia kirjoitetaan omasta elämästä

Blogit ovat nuorten suosiossa. Blogin pitämisestä voin kertoa hevosbloggaajan näkökulmasta. Blogia pidän sen takia, että se toimii nettipäiväkirjanani. Blogissa olevista kuvista ja videoista on helppo katsoa omaa kehitystä, ja samoista asioista voi olla muillekin apua. Juttujen perään voi kommentoida oman mielipiteensä. Kaikkia kommentteja ei kannata päästää ihon alle.

Blogin pitäminenkin on harrastus. Blogi on aikaa vievää, sillä julkaisua varten täytyy käydä tallilla. Blogin postausten määrä kuukaudessa riippuu hevosen terveydestä ja Suomen säästä. Syksyllä ja talvella tulee nopeasti pimeä eikä kuvista tule mitään. Ulkona ratsastaessa voi syksyisin kenttä olla niin jäässä, ettei siellä voi ratsastaa, jolloin blogiin täytyy keksiä jotakin muuta.

Bloggaamisen aloitin kaverin kautta, jolloin julkaisuja blogiin tuli hyvällä lykyllä kerran viikossa. Blogin avulla voi saada sponsoreita, jotka antavat tuotteita, joita tulee mainostaa blogissa. Jotkut antavat laittaa blogiinsa mainoksia, ja saavat niistä jonkun summan rahaa, joka vaihtelee blogin lukijamäärän ja katselukertojen mukaan.

Noora Nurminen

Blogi kerää lukijoistaan yhteisöjä

Luen lifestyle-blogeja. Ne kertovat blogin kirjoittajan elämästä. Lifestyle-blogeista eniten kiinnostavat blogit, jotka kertovat ulkomaille vaihtoon menevistä, tai ulkomaille matkalle menevistä henkilöistä. Kiinnitän blogeissa ensimmäiseksi huomioni kuviin.

Haaveeni on mennä käymään Koreassa, joten lempiblogini on blogi, jossa kerrotaan Koreasta. Opiskelen kotona itsenäisesti korean kieltä ja kuuntelen korealaista musiikkia.

Luen blogeja, joissa on asioita, mitä en voi itse todennäköisesti koskaan toteuttaa. Luen blogeja yleensä vain viikonloppuisin ja lomalla, koska arkipäivisin minulla ei ole oikein aikaa.

Kommentointi omalla nimellä otetaan vakavasti

Blogin luominen on helppoa. Esimerkiksi Blogger tarjoaa hyviä blogi-alustoja. Se on ilmainen, toimii suomen kielellä ja se kulkee puhelimen mukana kaikkialle.

Blogin julkaisuja voi kommentoida nimettömästi tai nimellä. Onneksi on mahdollista saada anonyymien kommentointi pois päältä, jolloin kommentoida voivat vain nimelliset käyttäjät. Blogin ylläpitäjä voi laittaa kommentoinnin valvonnan päälle, eli kommentit tulevat hänelle ja hän voi päättää, mitkä niistä julkaisee blogissaan.

Nuorten tulee muistaa olla varovaisia mitä itsestään kertoo. Kerrotko missä asut ,missä opiskelet, ikäsi, koko nimesi ja millaisia kuvia laitat itsestäsi internetiin.

Henriikka Salomaa

Kirjoittajat ovat Takahuhdin koulun uutisluokkalaisia.