Entinen pääministeri, EU-komissaari Jyrki Katainen kuvailee valtioneuvoston mahdollista tietovuotoa erittäin ikäväksi uutiseksi. Hän kommentoi asiaa julkisuuteen toimittamassaan tiedotteessa.
Kataisen mukaan on erittäin huolestuttavaa kuulla, että valtioneuvoston sähköpostivaihtoa on päätynyt vääriin käsiin.
- Luotan siihen, että asia tutkitaan perin pohjin, jotta tapahtumiin saadaan selvyys, hän sanoo.
Katainen ilmoittaa, ettei kommentoi asiaa enempää ennen selvityksen tuloksia, koska hän haluaa antaa työrauhan asian selvittämiselle.
Ylen tietojen mukaan mahdollinen tietovuoto sattui Kataisen pääministerikaudella viime keväänä, kun Euroopan unionissa valmisteltiin ensimmäisiä Venäjä-pakotteita.