Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin usko seuraavassa hallituksessa mukana olosta oli vankka Ylen viimeisessä vaaleja edeltäneessä puheenjohtajatentissä.

Soini luottaa, että viime vaaleissa tulleet protestiäänet muuttuvat nyt revanssiääniksi ja vaalitulos on puolueen kannalta hyvä.

– Kansa odottaa, että neljästä isosta puolueesta nyt kolme ottaa vastuun ja tekee yhdessä neljään vuoteen sitoutuvan Suomea nostavan hallitusohjelman, hän sanoi.

Timo Soini ei kieltänyt, etteikö pääministerin salkku olisi hänelle mieluisin, mutta myös valtiovarainministerin ja ulkoministerin salkku kelpaisivat.

– Isänmaallisuusasioissa olemme lähempänä kokoomusta ja sosiaalipolitiikassa Sdp:tä, Soini ilmoitti.

Sopeutukset vaalikauden loppupuolelle

Talous ja etenkin ulkomaan viennin tilanne on Soinin mukaan sellainen, että 2-3 miljardin euron sopeutukset on kohdistettava vaalikauden loppupuolelle. Sosiaalietuuksien indeksijäädytyksille hän sanoisi mieluummin ei.

– Ne iskevät voimakkaimmin kaikista pienituloisimpiin. Eläkkeensaajat ja lapsiperheet kantavat suhteessa suurempaa taakkaa, leikkausten yhteisvaikutusten vuoksi, samaan aikaan kun vaikkapa pääomaveroa ei olla nostettu.

Soini toisti tuttuun tapaan ajatuksensa siitä, että maahanmuutosta ja kehitysavusta on leikattava ja huomioitava se, että eri maahanmuuttajaryhmien välillä on eroja.

– Hallitusneuvotteluissa tämä on esillä, jos me olemme siellä. Saksalaiset tuottavat nettoa, Soini otti esimerkiksi.

PS haluaisi purkaa työn vastaanottamisen kannustinongelmia uudistamalla sosiaaliturvajärjestelmää.

Soinin mukaan esimerkiksi kun ihminen on pitkäaikaistyötön, olisi järkevää että ihminen voisi tienata keikkatyöllä muutamia satasia ilman, että hän menettää asumis- tai toimeentulotukeansa.

TES-yleissitovuus on Soinin mukaan hyvä, mutta paikallista sopimista esimerkiksi metallin mallin mukaan hän kannattaa.

–Jos vaihtoehtona on yrityksen konkurssi, niin palkkoja ja työehtoja katsotaan väliaikaisesti uusiksi työntekijöiden kanssa, mutta kun yritys alkaa menemään parempaan suuntaan, silloin heikennyksistä on tietenkin luovuttava.

Laatukriteeri - halvin hinta ei ratkaise kelle annetaan palveluntuotanto

Perusterveydenhuollon resurssointi on perussuomalaisten mielestä olennaista.

– Tarvitaan malli, jossa satsataan perusterveydenhuoltoon, jotta se ei rasita erikoissairaanhoitoa. Tämä voisi tapahtua sairaanhoitopiirien pohjalta eli peruskunta-piirikunta mallin mukaisesti, Soini sanoo.

Terveyskeskusten rinnalle Soini ottaisi yksityisiä täydentäviä terveyspalveluita.

– Teemme laatukriteerin, joka ei ole pelkkään hintaan pohjautuva, jolloin palveluita ei saa hoitaakseen välttämättä ne halvimmalla tuottava.

Soinin mukaan puolue kannattaa lähipalvelulakia, joka takaa esim. kiertävät lääkäripalveluautot haja-asutusseuduilla.

Puolustusmäärärahoja pitää Soinin mielestä korottaa. EU:n turvallisuuspolitiikka on puheenjohtajan mukaan hakusessa ja isojen maiden kesken on liikaa ristiriitoja.

– Pohjoismaista yhteistyötä pitää olla. Tämänhetkinen kantamme on, ettei Nato-jäsenyyttä pidä hakea, mutta se mahdollisuus pitää olla. Siksi olemme esittäneet, että tehdään Nato-selvitys.