Pähkinänkuori

Maaliskuussa julkaistu Ylen ennuste lupaa keskustalle peräti seitsemän paikkaa ja liki 40 prosenttia vaalipiirin äänistä. Maakuntalehtien Karjalaisen ja Savon Sanomien lankalauantaina julkaisema kannatuskysely antaa puolueelle kuusi paikkaa ja yli 34 prosenttia äänipotista.

Molemmat prognoosit ovat huimia verrattuna edellisiin eduskuntavaaleihin, jolloin keskustan kannatus oli Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa 25 prosentin luokkaa. Silloin kepu saikin turpiinsa äänestäjiltä – mutta nyt on siis tulossa kansalta iso hali.

Istuvat kansanedustajat ovat näissäkin vaaleissa vahvoilla. Savon puolelta tähän porukkaan kuuluvat Elsi Katainen, Seppo Kääriäinen ja Markku Rossi, ja Karjalan puolesta Eero Reijonen ja Anu Vehviläinen. Tästä viiden poppoosta löytyy myös ministerikokemusta.

Ennakkoasetelmat ovat sellaiset, että keskustan ehdokkaat käyvät tiukan ja tasaväkisen taiston kansanedustajapaikoista. Puolueesta löytyy monta varteenotettavaa haastajaa istuville parlamentaarikoille.

Vakavasti on otettava esimerkiksi kahden HOON kolmikko: Kiuruvetinen Hannakaisa Heikkinen meni vuoden 2007 vaaleissa eduskuntaan yli 7 000 äänellä, ilomantsilainen Hannu Hoskonen tipahti viime vaaleissa eduskunnasta 5 000 äänellä ja outokumpulainen Hanna Huttunen yrittää uutena hartiavoimin eduskuntaan.

Ja kansan suussa kuuluvat nimet kuten Aino Kanniainen, Sallamaarit Markkanen ja Juha Mustonen.

Vakuuttaako joku keskustalaisista sinut Ylen vaaligalleriatenteissä? Katso täältä:

Rauli-Jan Albert, 39, Valtimo

Hannakaisa Heikkinen, 40, Kiuruvesi

Hannu Hoskonen, 57, Ilomantsi

Hanna Huttunen, 45, Outokumpu

Aino Kanniainen, 53, Leppävirta

Elsi Katainen, 48, Pielavesi

Antti Kivelä, 48, Kuopio

Seppo Kääriäinen, 67, Iisalmi

Sallamaarit Markkanen, 26, Siilinjärvi

Sinikka Musikka, 55, Kitee

Juha Mustonen, 57, Joensuu

Anna Olkkonen, 55, Kuopio

Juho Pahajoki, 32, Rautalampi

Eero Reijonen, 67, Liperi

Markku Rossi, 59, Kuopio

Anu Vehviläinen, 51, Joensuu