Ylen aamu-tv:n vieraana torstaina ollut keskustan varapuheenjohtaja Annika Saarikko kertoo puolueensa nykytilanteessa vastustavan Kreikan lisäapua. Hän muistuttaa, että pyyntöä lisäavusta ei ole vielä tullut.
– Jokainen maa on itse vastuussa veloistaan, taloudestaan ja kilpailukyvystään. Emme pidä mahdollisena, että Suomi lähtisi kasvattamaan rahamäärää kriisirahastoon.
Aiemmin Kreikalle myönnetty tuki on Saarikon mielestä kuitenkin ollut perusteltu. Siihen aikaan se oli tarpeellinen ensiapu.
– Nyt Kreikan on elettävä ja toimittava sovittujen pelisääntöjen mukaan, tehtävä uudistuksensa. Ongelma on se, että Kreikassa vaihtui poliittinen valta. Kreikan on itsekin osoitettava halunsa ja sitoutumisensa euroon, pallo on nyt siellä suunnalla.
Arvonlisäveroihin ei kiristystä, mutta ei helpotustakaan
Keskusta on ilmoittanut, ettei aio kiristää kokonaisverotusta. Kevennyksiä puolue on ajamassa työn verotukseen sekä perintö- ja lahjaverotukseen, ja toisaalta kiristyksiä kiinteistö-, ajoneuvo- sekä tupakkaveroihin. Arvonlisäverojen kiristyksiin keskusta voisi ryhtyä vain "erittäin perustellusta syystä".
– Lähdemme siitä, että arvonlisäveron nosto ei ole keinovalikoimassa laisinkaan. Tiedämme, että esimerkiksi ruoan hinnassa oleva arvonlisäveron korotus olisi asia, joka vaikuttaisi kaikkein eniten pienituloisten ihmisten talouteen, koska siinä ruokakulu on iso.
Annika Saarikko ei kuitenkaan lämpene perussuomalaisten esittämälle ajatukselle arvonlisäveron alennuksesta.
– Mielenkiinnolla kuuntelin ehdotusta. Mutta millä se rahoitettaisiin, kysyy Saarikko.
Veronkiristyksistä kertyvien rahojen kohteet on jo puolueessa mietitty. Esimerkiksi tupakkaveron korotuksen tuotto kohdistuisi työtulovähennyksinä palkansaajille, joiden ansiotulo on noin 20.000 - 30.000 vuodessa.
– Verotuksen tulee olla oikeudenmukaista ja sen tulee olla työhön kannustavaa. Yrittäjiltä on myös tullut viestiä, että sen pitää olla pitkäjänteistä. Valtion veropolitiikka ei voi poukkoilla, koska yritykset rakentavat sen mukaan suunnitelmiaan tulevaisuudesta.