Pähkinänkuori

Kokoomuksen asema Savo-Karjalassa on kevään eduskuntavaalien alla vähintään yhtä tukala kuin puolueen asema valtakunnallisesti.

Savo-Karjalan kokoomus asettaa nettisivuillaan tavoitteeksi kolme kansanedustajan paikkaa. Piiristä myönnetään nyt – puolitoista viikkoa ennen vaaleja – että nykykannatuksella paikkoja olisi tulossa vain kaksi.

Kahta paikkaa puolueelle on ennakoitu niin Ylen Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä kuin Savon Sanomien ja sanomalehti Karjalaisen pääsiäisenä julkaisemassa kannatuskyselyssäkin. Ja tosiasiassa: näidenkin paikkojen eteen kokoomus saa tehdä täyden työn.

Kokoomuksen nykyiset kansanedustajat Savo-Karjalasta ovat eduskunnan 1. varapuhemies, joensuulainen Pekka Ravi sekä iisalmelainen eläinlääkäri, ensimmäistä kansanedustajakauttaan päättävä Markku Eestilä.

Viime vaaleissa yli 5 700 ääntä Pohjois-Karjalassa kahminut Ravi on varapuhemiehenä lisännyt tunnettuuttaan mutta tullut varapuhemiestehtävänsä vuoksi sanoissaan varovaisemmaksi, mikä voi näyttäytyä äänestäjille ympäripyöreinä mielipiteinä.

Eestilä päinvastoin on profiloitunut kansanmieheksi, jonka aloitteet milloin koulukiusaamisasioissa, milloin autoverotuksessa ja milloin numeroiden kirjoitusasussa voivat konkreettisuudessaan vedota äänestäjiin. Mutta toisaalta: viime vaaleissa reilut 3 400 ääntä keränneen Eestilän niskaan hengittää viimeksi vain parinkymmenen äänen päähän jäänyt kuopiolainen lääkäri Sari Raassina. Kokoomuksen kuopiolaiset kannattajat saattavatkin hakea revanssia neljän vuoden takaisista tapahtumista sisuuntuneina.

Pitkästä aikaa omin voimin

Tosimielellä liikkeellä ovat muutkin kokoomuksen ehdokkaat. Puolueen 16 ehdokkaan joukosta oman siivunsa Savo-Karjalan äänipotista keräävät myös puolijulkkikset: joensuulainen tv-poliisi Miika Mutanen, kuopiolainen toimittaja Pekka Niiranen sekä Tahkon kävijöille tuttu Nilsiän ravintoloitsijamies, eurovaaliehdokkaanakin ollut Jukka Savolainen.

Pohjois-Karjalan kokoomusväelle uutta näissä vaaleissa on se, että pitkästä aikaa puolue ei ole vaaliliitossa vaan kampanjoi nyt vain omaan laariin. Viimeksi kokoomuksen kumppanina Pohjois-Karjalassa oli kristillisdemokraatit.

Onpa puolue ollut viime vuosikymmenellä kahdesti vaaliliitossa myös perussuomalaisten kanssa.

Katso tästä, ketkä kokoomuksen ehdokkaat esiintyivät edukseen Ylen vaaligalleriatenteissä:

Nelli Berg-Väänänen, 29, Kuopio

Markku Eestilä, 58, Iisalmi

Jenna Hattunen, 24, Joensuu

Anne Help, 41, Kiuruvesi

Heli Hjälm, 48, Joensuu

Maarita Mannelin, 47, Joensuu

Miika Mutanen, 35, Joensuu

Pekka Niiranen, 51, Kuopio

Merja Oksman, 58, Siilinjärvi

Sakari Pääkkö, 20, Kuopio

Sari Raassina, 51, Kuopio

Pekka Ravi, 65, Joensuu

Marko Rothström, 47, Varkaus

Jukka Savolainen, 49, Kuopio

Aulikki Sihvonen, 51, Kontiolahti

Anssi Törmälä, 35, Joensuu