Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki toisti Ylen puheenjohtajatentissä puolueensa näkemyksen siitä, että Suomen talouden suunta tulisi muuttaa elvyttämällä.
– Lähtökohtamme on se, että noin kolme–neljä miljardia euroa vuodessa, tämmöinen muutaman vuoden elvytyspaketti, joka kansainvälisten arvioiden mukaan maksaa itsensä myös takaisin, kun ihmiset työllistyvät. Tätä kautta saamme nousua, kasvua talouteen, mikä vähentää velkaantumista, Arhinmäki sanoi Ylen TV1:ssä keskiviikkoiltana.
Hän totesi pitävänsä ihmeellisenä sitä, että Jyrki Katainen ajaa elvytyspakettia EU-komissaarina Euroopan unionin kautta mutta vastusti elvytystä tiukasti, kun toimi Suomessa pääministerinä.
– En ole ymmärtänyt, miksi EU-tasoinen elvytys olisi hyvä asia mutta Suomen elvytys huono.
Elvytyksellä Arhinmäki korjaisi huonokuntoisia teitä, kouluja ja terveyskeskuksia. Hän sanoi, että haluaa kumota käsityksen siitä, että Suomi olisi tehnyt elvyttävää politiikkaa.
– Se, että joudumme ottamaan velkaa, ei tarkoita, että elvyttäisimme.
– Me haetaan nimenomaan sitä, että nyt tässä tilanteessa, kun me saadaan nollakorkoista lainaa, meidän kannattaa panostaa niihin tulevaisuuden hankkeisiin.
Näitä olisivat hänen mukaansa esimerkiksi asuntorakentaminen ja raidehankkeet, kuten Pisararata ja Helsinki–Riihimäki-välin kapasiteetin nostaminen.
Vasemmistoliiton tavoite olisi, että elvytys maksaisi itsensä takaisin kahdessa kolmessa vuodessa ja sitä kautta Suomen pysyvät menot laskisivat, Arhinmäki kertoi. Velkaantuminen taittuisi 2010-luvun lopussa, vuoden 2020 tienoilla.