Pääministeri Alexander Stubb (kok.) ja valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Sirpa Paatero (sd.) kiittelevät jäänmurtajakiistassa aikaansaatua sovintoa.
– Lakolle kaavaillut tukitoimet olisivat toteutuessaan vakavasti vahingoittaneet Suomen vientiä sekä pilanneet monien suomalaisten perheiden pääsiäisen vieton. On arvokas asia, että sopu löytyi, Stubb sanoo.
Stubb ihmettelee tukitoimien saamia mittasuhteita, ja haluaa asiaan muutosta. Hänen mukaansa tarvitaan toimia, jotka vahvistavat Suomen toimintaympäristön vakautta ja ennakoitavuutta. Hän muistuttaa, että tukilakkojen vaikutuksen olisi syytä olla kohtuullisessa suhteessa varsinaiseen työtaisteluun.
– Kun työmarkkinajärjestöt seuraavan kerran palaavat neuvottelujärjestelmän uudistamiseen, olisi aihetta käydä keskustelua myös tukilakkojen suhteellisuusperiaatteen osalta, toteaa Stubb.
– Osapuolet kantoivat vastuunsa, tiivistää puolestaan valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Sirpa Paatero. Paatero näkee sovun syntymisen antavan myönteisen lähtökohdan.
– Arctiassa on nyt keskityttävä johdon ja henkilöstön yhteistyöllä yhtiön toiminnan kehittämiseen. Siinä on paljon myönteisiä mahdollisuuksia, toteaa Paatero.