Neljän vuoden takaisissa eduskuntavaaleissa Vasemmistoliitto kaksinkertaisti edustajamääränsä pääkaupungissa. Tosin heitä ei aiemminkaan ollut kuin yksi, puheenjohtaja Paavo Arhinmäki. Hän sai rinnalleen Silvia Modigin.
Koko maassa puolue sai 14 paikkaa ja vaikka Helsingissä mentiin ylöspäin, koko maassa edustajamäärä putosi kolmella. Nyt galluplukemat ovat myötämäessä. Ne lupaavat Vasemmistoliitolle yhteensä 17-18 paikkaa eduskuntaan.
Uudellamaalla puolue menetti viime vaaleissa toisen paikoistaan. Nyt mielipidekyselyt lupaavat yhden edustajan säilyvän ja jonkin lisäpaikankin.
Helsingissä luvassa lisäpaikka
– Helsingissä gallupkannatus povaa kolmea kansanedustajaa. Jotkut haaveilevat jopa neljästä, sanoo puolueen poliittinen sihteeri Jussi Saramo.
Osa vihreistä on sanonut puolueensa linjan kallistuneen Helsingissä liian oikealle, mikä voi heijastua myös äänestäjien käyttäytymisessä.
– Suurin liikenne meidän kannaltamme on juuri Vasemmistoliiton ja Vihreiden välillä. Myös sosialidemokraattien, Saramo kertoo. Perussuomalaisten kanssa erot ovat kuitenkin niin selkeät, että liikenne siihen suuntaan ja sieltä on vähäistä.
Vihreitä kiritty kiinni
Helsingin piirin toiminnanjohtaja Jorma Pikkarainen muistelee, miten Vasemmistoliitto menetti kannattajiaan jo 1980-luvulla Vihreille.
– Nyt suunta on jonkin verran kääntynyt. Esimerkiksi Kallion alue on sellainen, missä vihreät meni yhdessä vaiheessa meidän ohi, mutta nyt viime vaaleissa me saavutettiin heidät ja mentiin ohi.
Pikkaraisen mukaan vastaavaa tapahtui Kumpulan alueella, jossa puolue on ottanut Vihreät kiinni.
– Toki vihreät on edelleen meitä paljon suurempi täällä. Suunta on ollut kuitenkin tuo ja uskon, että näissä vaaleissa se jatkuu.
Talouslinja tärkein kysymys
Millä Vasemmistoliitto aikoo sitten erottua muista puolueista? Saramon mukaan tärkein kysymys on talouspoliittinen linja.
– Meidän ykköstavoite on työllisyyden parantaminen, muut puhuvat velan lyhentämisestä. Mutta ei velka leikkaamalla edes vähene, vaan työttömyys lisääntyy ja lisää velkaisuutta ja verotulot jäävät saamatta, Saramo summaa.
Poliittinen sihteeri korostaa myös puheiden ja tekojen yhtäläisyyttä. Puolue hyppäsi Saramon mukaan pois hallituksesta, kun kynnyskysymykset eivät toteutuneet; tuloerojen pienentäminen ja indeksileikkauksien välttäminen.