Keskustan ehdokkaat Ylen vaalikoneessa

Metsäinen maaseutu, Etelä-Savon maakunta on keskustalle vahvaa maaperää. Eduskuntavaaleissa kannatus on ollut perinteisesti vahvaa entisen Etelä-Savon vaalipiirin alueella ja esimerkiksi vuoden 2003 eduskuntavaaleissa keskustan kannatus nousi yli 40 prosentin.

Sen jälkeen kannatus on kuitenkin tullut tasaisesti alaspäin. Pohjalukemat tulivat vuoden 2011 eduskuntavaaleissa, kun keskusta sai annetuista äänistä 26,8 prosenttia. Vaikka Perussuomalaisten jytky pisti äänijaon uusiksi myös Etelä-Savossa, pysyi keskustalla valtapuolueen asema maakunnassa.

Entisessä Kymen vaalipiirissä keskustan asema ei ole ollut yhtä vahvaa. Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa keskusta oli 23,9 prosentin kannatuksella toiseksi suurin puolue SDP:n jälkeen. Viime vaaleissa kannatus romahti 16,8 prosenttiin ja keskusta jäi neljänneksi kolmen muun suuren taakse.

Nyt vuoden 2015 eduskuntavaaleissa keskustaa jännittää ainoastaan se, miten railakas voitto uudesta Kaakkois-Suomen vaalipiiristä tulee. Tuoreimmat gallupit ennustavat keskustan saavan yhden lisäpaikan, joidenkin ennustusten mukaan jopa kaksi. Puoluetoimistosta kerrotaan, että tavoite on saada kaksi paikkaa lisää ja nostaa alueen edustajamäärä kuuteen.

Nykyisellään Kaakkois-Suomen vaalipiirin neljä istuvaa kansanedustajaa ovat Kimmo Tiililkainen Ruokolahdelta, Ari Torniainen Lappeenrannasta, Jari Leppä Pertunmaalta sekä Joroisten Katri Komi, joka nyt luopuu paikastaan.

Komin äänistä käydään tiukka taisto

Neljän kauden jälkeen eduskunnan jättävän Komin äänillä piisaa varmasti ottajia. Potissa onkin jakamista, sillä vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Komi keräsi lähes 5000 ääntä. Komin perheen kansanedustajat, isä Armas ja tytär Katri ovat perinteisesti nauttineet Karjalan siirtolaisten, rautulaisten kannatuksesta, sillä Komien juuret ovat Karjalassa Raudun kylässä. Tämä tuokin oman mausteensa vaaleihin. Ketä rautulaiset nyt äänestävät? Rautulaisten sisältä kerrotaan, että moni ennen Komia äänestänyt valitsee tällä kertaa Kokoomuksen Lenita Toivakan, jolla on juuret Rautun naapurikylässä Metsäpirtissä.

Rautulaisten äänet lienevät vain osa potista, joten minne menee siis suuri osa Komin äänistä? Onko Komin äänestäjille naiskysymys tärkeä? Kaakkois-Suomen keskustaa saattakin mietityttää, meneekö yhtään naista läpi? Miehiä on läjäpäin tarjolla, mutta naisissa on tiukempaa. Jos Komin äänestäjät haluavat naisen, silloin eteläsavolainen vaihtoehto voisi olla esimerkiksi savonlinnalainen Hanna Kosonen, joka keräsi eurovaaleissa lähes 4000 ääntä. Myös Merja Rehn lienee kiinnostunut Komin äänistä, sillä Rehn kampanjoi aktiivisesti Kaakkois-Suomessa. Mutta kuinka hyvin Rehn tuntee Kaakkois-Suomea? Rehn ei ollut varsinaisesti asunut päivääkään vaalipiirin alueella ennen tätä vaalikevättä, kun kesken vaalikampanjansa Rehn siirsi kirjat Helsingistä Mikkeliin.

Entä miten käy nyt Markku Laukkaselle ja Markku Pakkaselle? Kaksikko istui vielä vuoden 2011 alussa jämäkästi eduskunnassa, mutta kumpikin putosi vuonna 2011 yli 4000 äänen saaliilla keskustan romahtaessa, mutta nyt he ovat ehdolla jälleen.

Entä saako rahalla paikan Arkadianmäeltä? Homekoulujen korjaamisen puolesta taisteleva Markku Heikkilä käyttää 80 000 euroa vaaleihin ja on äänien toivossa järjestänyt jopa grillijuhlia. Heikkilä on kokematon politiikassa, sillä häntä ei ole nähty mukana edes kunnallispolitiikassa.

Entäpä yllätykset keskustan voiton jysähtäessä? Olisiko sellainen esimerkiksi nuori Venäjä-asiantuntija ja Kangasniemen kunnanvaltuutettu Hannu Tiusanen?