Tiistaina presidentti on koko päivän Varsovassa, keskiviikkona ohjelmassa on käynti Gdanskissa.

Presidentti Niinistön mukana matkassa on myös liikemiesvaltuuskunta. Puola on Suomelle tärkeä kauppakumppani, sekä vienti että tuonti maidemme välillä kasvoi viime vuonna. Puolassa toimii myös monta suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin 30 000 ihmistä.

Puolan talouskasvu on tärkeää myös siksi, että tämä vuosi on vaalivuosi, toukokuussa valitaan presidentti ja syksyllä on parlamenttivaalit.

Samanaikaisesti maassa on kuitenkin ollut sisäpoliittisesti rauhaton alkuvuosi. Puolan kaivosteollisuus on hyvin tappiollinen ja valtio haluaisi sulkea kaikkein huonoimmin menestyvät kaivokset. Kaivostyöläiset ovat lakkoilleet ja osoittaneet mieltä uudistuksia vastaan.

Myös maanviljelijät ovat osoittaneet mieltä ja järjestäneet traktorimarssin pääkaupungissa Varsovassa. He ovat menettäneet markkinoitaan, kun eivät enää voi viedä mitään Venäjälle EU-maihin kohdistetun tuontikiellon takia.

Nyt maanviljelijät vaativat tukea valtiolta, jotta pystyisivät maksamaan lainansa. Moni maanviljelijä on ottanut lainoja voidakseen investoida yritykseensä. On uhattu, että ennen kevätkylvöjä järjestettäisiin vielä toinen, entistä suurempi traktorimarssi, ellei apua tule.

Nettikauppa tuo sijoituksia Puolaan

Puolan taloudessa on kuitenkin myös menestyjiä. Maan sijainti melkein Euroopan keskipisteessä on houkutellut maahan muun muassa isoja varastoja tarvitsevia yrityksiä. Näin yhä kasvava nettimyynti heijastuu investointeina Puolaan.

Uudet ympäristöystävälliset tekniset ratkaisut kiinnostavat puolalaisia. Sen alan suomalaisyrityksiä on mukana myös presidentin matkalla. Kiinnostus ekologiaan näkyy katukuvassa Varsovassa – monessa paikassa on polkupyöriä, joita voi vuokrata pientä maksua vastaan.

Kuten monessa muussakin maassa, Puolassa ollaan huolissaan väestön ikärakenteesta. Moni nuori hakeutuu opiskelemaan tai töihin ulkomaille ja vanhemman väen osuus väestöstä on kasvanut huomattavasti.

Kaikkia nuoria ei kuitenkaan houkuttele maastamuutto. Nuori Matei opiskelee sosiologiaa Varsovan yliopistossa, eikä halua muuttaa kotimaastaan. Hän sanoo olevansa onnellinen Puolassa ja näkee oman tulevaisuutensa valoisana.

– Minulla on hienoja harrastuksia ja loistava tulevaisuus, haluan työtä, jossa voin olla hyödyksi muille, Matei sanoo.

Ukrainan sota näkyy myös Puolassa

Harrastuksinaan Matei mainitsee jalkapallon, käsipallon, lentopallon ja ampumahiihdon. Hän tuntee hyvin Suomen ampumahiihdon maineen ja ihailee Kaisa Mäkäräistä. Mutta Matei tuntee myös Ukrainan tilanteen ja sodan.

– Olen hyvin tietoinen siitä, ja olen valmis puolustamaan Puolaa, jos siihen täytyy ryhtyä.

Puolaan on hakeutunut paljon ukrainalaisia, jotka ovat sodan takia joutuneet jättämään kotinsa. Varsovan keskustassa on neuvontapiste, jossa yritetään auttaa ukrainalaisia työn ja asunnon haussa.

Se ei ole helppoa, sanoo Alina, joka opiskelunsa lomassa tekee vapaaehtoistyötä neuvontapisteessä. Hän kertoo, että helmikuussa neuvoa pyysi noin 1 500 ukrainalaista.

Ukrainan sota ja suhtautuminen Venäjän nykypolitiikkaan on varmasti presidenttienkin ohjelmassa Sauli Niinistön valtiovierailun aikana.

Presidentti Niinistö tapaa matkansa aikana myös Puolan parlamentin puhemiehen Bogdan Borusewiczin ja maan pääministerin Ewa Kopaczin. Ohjelmassa on myös bisnesseminaari sekä tutustumiskäyntejä, jotka liittyvät Puolan historiaan.

Puolalla ja Suomella on myös yhteistä historiaa, kumpikin maa oli osa Venäjän keisarikuntaa 1800-luvulla. Voi olla, ettei sitä haluta kovasti muistella nykyisin, osallistuihan suomalaisia sotilaita vuoden 1831 Puolan kapinan kukistamiseen.

Kerstin Kronvall
Yle, Varsova