Politiikan tutkija hätkähtää sitä, että vihreät vastustavat indeksijäädytyksiä. Vihreiden puoluesihteeri Lasse Miettinen ilmaisi asiassa vihreiden kannan tänään painokkaasti.

– Indeksien jäädytystä kuitenkin pidetään hyvin tehokkaana tapana kerätä varoja valtion kassaan. Oikeistopuolueilla, keskustallakin, on ollut ajatusta, että indeksien jäädytyksillä tulisi säästöjä.

Näin arvioi Yle Radio Suomen Ajantasassa tutkija Erkka Railo Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksesta.

Liikkuvien äänestäjien houkuttelu vaikeampaa

Osa vihreiden nykyisistä kansanedustajista luopuu tehtävästään. Railon mukaan kokeneiden lähtemisessä on riskinsä.

– Erityisen hankala tilanne on silloin, kun puolueesta lähtee henkilöitä, jotka ovat kyenneet houkuttelemaan yli puoluerajojen liikkuvia äänestäjiä. Hyvä esimerkki tällaisesta on Osmo Soininvaara.

Vihreät voivat mahtua punamultaan

Tilanne näissä vaaleissa ei ole huono, summaa Railo vihreiden vaalinäkymät.

– Mielipidemittaukset antavat olettaa, että vihreät saavat takaisin ainakin osan niistä paikoista, jotka menettivät 2011 vaaleissa.

Vihreiden mahdollinen hallituspaikka riippuu Railon mukaan keskustasta.

– Jos keskusta katsoo SDP:n suuntaan ja alkaa muodostaa punamultahallitusta, niin vihreät voivat mahtua mukaan melko hyvinkin. Perussuomalaisia ja vihreitä on vaikea nähdä samassa hallituksessa.