Puoluepäivä: Perussuomalaiset 10.4.
Yle keskittyy yhtenä päivänä analysoimaan yhden puolueen politiikkaa ja ehdokkaita. Tänään vuorossa perussuomalaiset. Puoluepäivä alkaa aamu-tv:ssä klo 7.15 ja jatkuu radion Ykkösaamussa klo 8.10 sekä Radio Suomen Ajantasassa klo 10 ja 14. Puheenjohtajatentti pidetään klo 21 TV1:lläTästä näet kaikki puoluepäivien jutut.
Työ
Miten Suomeen luodaan edellytykset synnyttää työpaikkoja?
**Timo Soini (puheenjohtaja): **Työn vastaanottamisen kannustinongelmat puretaan uudistamalla sosiaaliturvajärjestelmää. Esimerkiksi asumistuki ja toimeentulotuki saattavat haitata pitkäaikaistyöttömien mahdollisuutta ottaa työtä vastaan. Olisi järkevää, että ihminen voisi tienata pienillä keikoilla esimerkiksi 300 euroa ja sitä ei heti verotettaisi tuista pois. Se kannustaisi ottamaan vastaan lyhytaikaistakin työtä. Silloin olisi jotain (kokemusta) esitettävänä pitkäaikaisempaa työtä hakiessa.
Jos sitten tuet edelleen vaikeuttavat siirtymistä osa-aikatyöstä kokoaikatyöhön, on se kuitenkin parempi kuin että ei tehdä mitään.
Paikallista sopimista tarvitaan lisää. Yleissitovuus on hyvä, koska se on tietty runko. Paikallista sopimista tarvitaan esimerkiksi, kun yritys on suurissa vaikeuksissa ja vaihtoehtona on konkurssi tai työntekijöiden kanssa yhdessä tehtävät väliaikaiset järjestelyt työehtojen, palkkojen ja ylitöiden kesken. Sitten, kun yrityksellä alkaa mennä hyvin, palkansaajan heikennykset eivät voi jäädä voimaan.
Työntekijöiden koeaikaa ei pidä pidentää, koska se voi johtaa koeaikojen ketjuttamiseen. Toisaalta pitkä koeaika voi yllyttää työntekijää lähtemään ennen koeajan päättymistä. Työntekijän aiheuttamia sivukuluja on tärkeää alentaa ainakin määräajaksi etenkin pienten yritysten kannalta. Palkat eivät ole Suomessa liian suuret, mutta sivukulut ovat.
Pienyritysten taakkaa on helpotettava, koska nyt ei ole työntekijäpula vaan työnantajapula.
Työtuntisopimuksia, joissa ei ole määritelty työtuntien määrää eli nollatuntisopimuksia en suosi, koska ei ole hyvä, että ihminen joutuu olemaan varpaillaan. Lähtökohtaisesti täytyy pyrkiä työsuhteisiin, joiden palkalla ihminen voi elää. Mutta voi ihmisillä olla tilanteita, että he voivat sitoutua esimerkiksi vain kymmeneen työtuntiin.
Työmarkkina-asioissa, jos työmarkkinajärjestöt eivät saa kolmikantajärjestelmässä ratkaisuja aikaiseksi, niin sitten pitää eduskunnan ja poliittisen päätöksenteon toimia.
Pitäisikö julkisen sektorin roolia työllistäjänä supistaa?
**Timo Soini: **Julkisen sektorin tehostaminen on välttämätöntä. Esimerkiksi kuntaliitoksissa virkamiesten viiden vuoden irtisanomissuojaa ei pidä ketjuttaa niin, että seuraava kuntaliitos jälleen johtaa uuteen viiden vuoden irtisanomissuojaan.
Pitäisikö hallituksen ja eduskunnan päättää ilman järjestöjä työelämän lainsäädännöstä?
Pitäisikö ansiosidonnaista työttömyysturvaa lyhentää?
Jussi Niinistö (varapuheenjohtaja): Ansiosidonnainen työttömyysturva ei ole mikään ongelma tällä hetkellä. Ensi sijassa emme halua siihen mitään lyhennyksiä. Työttömyys on suurempi ongelma ja siihen täytyy saada ratkaisu.
Talous
Puolueen linjavalinta: Miten velkaantuminen taitetaan?
Jussi Niinistö: Velkaantuminen taitetaan julkista sektoria tehostamalla ja saamalla aikaan kasvua, etenkin vientisektorin kautta.
Puolueen linjavalinta: Mistä talouskasvua - investoinnit ja elvytys?
Riikka Slunga-Poutsalo (puoluesihteeri): Kärki talouskasvun edistämisessä on energiaverotuksessa. Se on merkittävä asia talouskasvun kannalta. Energiaverotusta pitää laskea sekä teollisuuden että kuluttajien osalta lähemmäksi EU:n minimitasoa. Tämä lisäisi yritysten investointeja. Energiaverotusta on nostettu kotikutoisilla päätöksillä aika lailla isommaksi EU:n minimistä. Tämä on Suomelle selkeä kilpailuhaitta. Ihmisten ostovoima lisääntyy, kun energia- ja bensaveroa lasketaan.
Puolueen ehdotus julkisen talouden tasapainottamiseksi, kohteet ja aikataulu?
**Timo Soini: **Tarvitaan 2-3 miljardin euron sopeutukset, jotka painotetaan vaalikauden lopulle. Tällä hetkellä viennin, kysynnän ja talouden tilanne on sellainen, että on ollut useiden vuosien miinuskasvu. Tässä tilanteessa kovin ankara leikkaaminen jyrkentäisi sen kulmaa. Mutta näin ei voi jatkua ja sopeutukset on ilman muuta tehtävä neljälle vuodelle jaksotettuna.
Etuuksien indeksejä ei pidä jäädyttää, koska se iskisi kaikkein pienituloisimpiin kaikkein voimakkaimmin. Indeksejä ei mielellään pitäisi leikata, mutta neuvottelupöydässä se lopulta katsotaan. Esimerkiksi eläkkeiden tai lapsilisien indeksien jäädytys toisi pienituloisille suhteessa suuren taakan, kun samaan aikaan veropolitiikassa on alennettu yhteisöveroa eikä ole nostettu pääomaveroa. Pitäisi olla maksukykyyn perustuva veropolitiikka.
EU:n jäsenmaksua pitää leikata. Olisi mahdollista saada noin 200 miljoonan euron palautus, koska Suomen nettomaksuosuus on yli miljardi euroa ja se on noussut voimakkaasti nykyisen vaalikauden aikana. Uskomme, että sopimuksia voidaan muuttaa.
Kehitysavusta pitää leikata 500 miljoonaa euroa. Perussuomalaisten kehitysapumallissa on 250 miljoonan euron pohjakassa ja sen päälle rakennettaisiin lisää kansalaisten vapaaehtoisuuden ja verovähennysten pohjalta. Uskon, että kansan käsi olisi antelias, jos ihmiset saisivat itse määritellä, mihin kehitysapu menee. Myös kehitysavusta on leikattava. Ei voi olla kohteita, jotka nauttivat täyttä suojaa.
Maahanmuuton kustannuksista on leikattava 200-300 miljoonaa euroa. Eri maahanmuuttajaryhmien ja taustojen välillä on selkeitä eroja. Jotkut tuottavat nettoa ja jotkut muut miinusta.
Veroratkaisut tulevalle vaalikaudelle?
**Timo Soini: **Arvonlisäverottomuuden alaraja pitää nostaa 8 500 eurosta 20 000 euroon ja huojennusraja on järkevää ulottaa 40 000 euroon.
Pitäisi ottaa oppia Viron mallista, jossa yrittäjä ei maksa veroa kun satsaa omaan yritykseensä ja ottaa lisää työntekijöitä. Virossa veroa maksetaan yrityksestä ulos otettavasta tuloksesta.
Terveys
Puolueen malli: kuntauudistus, sote + rahoitus?
**Timo Soini: **Ihminen pitää hoitaa sairauden eikä lompakon perusteella. Osa ihmisistä voi käyttää työterveydenhoitoa tai yksityisiä lääkäriasemia. Perusterveydenhoidon resurssointi on olennaista. Siksi tarvitaan kahtalainen malli, joka erityisesti satsaa perusterveydenhoitoon, jotta se ei rasita erikoissairaanhoitoa. Perussuomalaisilla on tähän oma peruskunta-piirikunta -malli. Se on jossain määrin samantyyppinen kuin maakuntamalli.
On tärkeää, että terveyskeskukset toimivat ja pääsääntöisesti hoitavat väestön terveyttä, mutta tämän lisäksi tarvitaan yksityisiä täydentäviä palveluita. Hyvät yksityiset, täydentävät palvelut vievät painetta pois perusterveydenhoidosta. Molempia tarvitaan.
Yksityisiä terveyspalveluita pitää kilpailuttaa myös laatukriteereillä niin, että palvelua ei saa tarjottavakseen pelkästään se, joka tuottaa sen halvimmalla. Sen pitää olla myös laadukasta, turvallista ja eettisesti kestävää.
Miten suomalaisten eriarvoisuus (työterveyshuolto/yksityiset/julkiset) terveyspalveluissa vähentyy?
Riikka Slunga-Poutsalo: Pidetään huoli siitä, että lähipalveluita saa sote-uudistuksen jälkeenkin. Ihmisiä kiinnostaa palveluiden saaminen, ei hallintorakenne siellä takana.
Puolueen linja: Palvelujen saatavuus eri puolilla Suomea?
**Timo Soini: **Lähipalvelulailla. Pitää olla esimerkiksi kiertäviä lääkäriautoja ja tämän tyyppisiä ratkaisuja haja-asutusalueilla on jo. Synnytyssairaaloiden karsintaa pidämme vääränä, koska se synnytystilanteessa lisää ihmisen riskiä asuinpaikan mukaan.
Millä mallilla turvataan lapsen oikeus olla molempien vanhempien kanssa varhaisvuosina?
Jussi Niinistö: Tämä on enemmän kulttuurinen kysymys, ei lainsäädännöllä muutettava. Perheillä pitää olla valinnanvaraa. Isät saavat näyttää mallia. Ajan mittaan tämä muuttuu kullekin perheelle sopivaan suuntaan. Isät tulevat varmasti olemaan enemmän kotona lastensa kanssa.
Turvallisuus
Puolueen kyllä/ei -kanta ja tärkeysjärjestys seuraaviin: Nato, Ruotsi-yhteistyö, eurooppalainen puolustus
**Timo Soini: **Aina pitää olla valtion johdolla käytettävissä kaikki mahdollisuudet, jotka pohjaavat Suomen etuun. Ensimmäiseksi pitää korottaa puolustusmäärärahoja vähintään sen verran, mitä ns. Kanervan työryhmä esittää. Toiseksi pitää olla pohjoismaista yhteistyötä, yhteistä harjoittelua Ruotsin meri- ja ilmavoimien kanssa. Suomi on poliittisesti liittoutunut EU:ssa, mutta EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikka on yhteistä mutta hakusessa. Siellä on isoja ristiriitoja isojen maiden kesken, esimerkiksi Britannia ei ole siitä kiinnostunut. Natoon perussuomalaisten kanta on, että tällä hetkellä ei pidä hakea sotilasliiton jäsenyyttä, mutta se mahdollisuus pitää olla. Nato-selvitys pitää tehdä.
Puolueen kanta puolustusvoimien rahoitusmalliin?
Jussi Niinistö: Mikään salaisuus ei ole, että perussuomalaiset on maanpuolustusmyönteinen puolue. Kanervan johtamassa parlamentaarisessa selvitysryhmässä olimme valmiita huomattavasti suurempaankin korotukseen. Ryhmässä aikaansaatiin kohtuullinen kompromissi, jota Ukrainan kriisi mukavasti siivitti. Sillä saadaan aikaan välttämättömät hankinnat maavoimille seuraavalla vaalikaudella. Perussuomalaisten tavoite oli, että puolustusmenojen osalta olisi jo seuraavalla vaalikaudella palattu vuoden 2011 tasoon. Tällä vaalikaudelle on leikattu vastuuttoman paljon puolustusmenoista ja aiheutettu melkoista hallaa koko maan puolustukselle. Keskimäärin puolitoista prosenttia bruttokansantuotteesta pitäisi olla puolustumenojen osuus, nyt se on vain 1,3 prosenttia bkt:sta.
Miten kasvavaan Venäjä-uhkaan voi tai pitää reagoida?
**Timo Soini: **Venäjä on loukannut erittäin karkeasti kansainvälistä oikeutta väkivallalla ja väkivallan uhalla liittänyt osan toisesta itsenäisestä valtiosta itseensä. Tämä on epähyväksyttävää. Tämä on aiheuttanut suhteiden huononemista erilaisine seurausvaikutuksineen, pakotteineen ja vastapakotteineen. Se on lisännyt jännitystä myös Suomen toimintaympäristössä. Etenkin Baltiassa ollaan huolissaan ja sinne esimerkiksi Yhdysvallat on lisännyt läsnäoloaan.
Pitääkö Suomessa lisätä verkkovalvontaa valtion turvallisuuden takia?
Riikka Slunga-Poutsalo: Tarvitaan sellainen lainsäädäntö, että yhteistyö ja tiedonsiirto eri maiden välillä on mahdollista. Puolustusvoimilla on selkeä linjaus ja käsitys, millaista apua he tarvitsevat tähän lainsäädäntöön. Ne ovat olleet hyviä esityksiä, mitä sieltä on tullut. Kansalaisvapaudet on mielestäni otettu riittävän hyvin huomioon puolustusvoimien selvityksessä.
Tulevaisuus
Puolueen kanta maahanmuuttoon (kasvunäkymä, kanta ulkomaisen työvoiman tarveharkintaan)?
Jussi Niinistö: Emme sano suoraan ei maahanmuutolle. Kyllä Suomeen työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan. Pyrimme vähentämään ns. humanitääristä maahanmuuttoa, josta on tullut turvapaikanhakijoiden kautta siirtolaisuuden väylä. Meidän sosiaalijärjestelmiä hyödynnetään aika avokätisesti. Suomella ei yksinkertaisesti ole rahkeita kasvattaa tätä sektoria. Kansallisuuksissa on eroja. Suomen kansantalouden kannalta tänne tulleet saksalaiset ovat kaikkein hyödyllisintä siirtolaisainesta. Ulkomaisen työvoiman tarveharkinta on ilman muuta säilytettävä. Vaikea ymmärtää, miksi keskusta ajaa tarveharkinnan poistamista, kun Suomessa on 350 000 työtöntä. EU:ssa on 24 miljoonaa työtöntä. Kyllä sieltä ammattitaitoista työvoimaa löytää, ei sitä tarvi raijata Afrikasta tai Aasiasta.
Puolueen linja: mihin Suomi satsaa energiapolitiikassa, miten torjutaan ilmastonmuutosta?
Riikka Slunga-Poutsalo: Meillä on jo tällä hetkellä maailman puhtain teollisuus. Vielä kun tänne saadaan vähäpäästöisemmät autot niin tästä se lähtee aika hyvin liikkeelle.
Puolueen linja: Suomen tärkein EU-politiikan tavoite 2015-2019?
**Timo Soini: **Ajaa Suomen etua Euroopan Unionissa. Se tarkoittaa vähemmän EU:ta, mutta parempaa EU:ta. Pitää ajaa tiukemmin kansallista etua. Ajetaan sitä, että Euroopan Unionia ei syvennetä vaan kehitetään talous- ja vapaakauppaliiton suuntaan. Siitä on saatu hyviä tuloksia, mutta liittovaltiokehityksestä ei ole saatu hyviä tuloksia.