Tästä on kyse
Kokoomuksen ja SDP:n johtavat poliitikot kehottavat porilaisia varautumaan uusiin säästöihin, vaikka vuoden 2014 tilinpäätös oli suorastaan erinomainen.
Pori onnistui viime vuonna jopa lyhentämään velkaansa ja tekemään lähes nollatuloksen odotetun miljoonien eurojen alijäämän sijasta.
Kokoomuksen ja demarien ryhmänjohtajat Juha Vasama (kok.) ja Esa J. Wahlman (sd.) sanovat, että säästöjen aika ei ole ohi.
– Hallintokunnat ovat tehneet hyvää työtä ja ottaneet vakavasti poliitikkojen säästövaatimukset. Valtionosuusleikkaukset vaikuttavat ja kaupungilla on yhä runsaasti velkaa, Vasama kuvailee tilannetta.
– Säästölinjan pitää jatkua hallintokunnissa. Ketään ei kuitenkaan pidä pelotella, Wahlman sanoo.
Esa J. Wahlman ja Juha Vasama ottavat Ylen nettistudiossa kantaa lisäksi muun muassa Poria puhuttaneisiin kävelykadun vuokraamiseen, Rosenlewin vanhan pääkonttorin myyntiin sekä kaupungin johtamiseen.
Poliitikot arvioivat myös, miten uhkaava kuntaliitoksen kariutuminen vaikuttaa Porin seudulla.