Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini soimaa keskustan Juha Sipilän polttoaineiden lisäveropuheita löysiksi vaalilupauksiksi.

Keskustan puheenjohtaja oli ehdottanut vaalitentissä, että huonokuntoisen tieverkoston korjaamiseen kerättäisiin varoja viiden sentin ylimääräisellä veronkorotuksella litraa kohden.

Soinin laskelmien mukaan Sipilän ehdotus merkitsisi, että polttoaineen hinta kallistuisi alvin ja huoltovarmuusmaksun jälkeen 6,8 senttiä litralta.

Soinin mielestä Sipilän ehdottama määräaikainen korotus rokottaisi erityisesti Kehä kolmosen ulkopuolisia suomalaisia, jotka tarvitsevat autoa liikkumiseen.

Kansalaiset myös maksaisivat lopulta ruokalaskussaan kaupan kuljetuskustannusten nousun, sanoo Soini. Hän katsoo lisäksi, että teollisuuden kuljetuskustannusten nousu rapauttaisi entisestään Suomen kilpailukykyä.

Lisäverojen sijaan Soini ehdottaa tieverkon korjaamisen rahoittamista Kuntien eläkevakuutuksen (Keva) sijoituskassasta.

Soinin mukaan tämä hyödyttäisi sekä valtiota että Kevaa, koska ensimmäinen saisi edullisen rahoituksen ja toinen pitkäaikaisen varman tuoton.