Jos korruptiosyytölset työntävät Edgar Savisaaren syrjään tai peräti vankilaan, Viron sisäpolitiikasta poistuu suuri tekijä – yksille hyvässä, toisille pahassa: antelias isähahmo, muut tallonut sarvikuono tai suorastaan Venäjän asiaa ajanut agentti. Savisaaren elämän- ja poliittinen tarina on yhtä polveileva kuin hänen maansa lähihistoria.
Edgar Savisaar syntyi 31. toukokuuta 1950 Harjunmaan maakunnassa lähellä Tallinnaa. Tuolloista neuvostoaikaa kuvaa synnyinpaikka: Harkun vankila, jossa äiti kärsi tuomiota "rikoksista valtiota vastaan". Isä oli saanut 14-vuotisen vankileirituomion.
Savisaar varttui Põlvamaalla Etelä-Virossa. Hän opiskeli historiaa Tarton yliopistossa ja osallistui opiskelijapolitiikkaan jopa innokkaammin kuin neuvosto-opiskelijoilta sinänsä vaadittiin, ovat aikalaiset muistelleet. Valmistuttuaan hän työskenteli ensin keskikoulun opettajana ja tohtoriksi väiteltyään Viron neuvostotasavallan tiedeakatemian dosenttina.
Kansanrintamaa perustamassa
Neuvostoliiton viimeisen presidentin Mihail Gorbatšovin aloittama liennytys vapautti myös Savisaaren kirjoittamaan yhteiskunnallisten muutosten tarpeellisuudesta.
Syksyllä 1987 hän oli yksi allekirjoittajista ”neljän miehen ehdotuksessa” eli lehtikirjoituksessa, joka hahmotteli Virolle taloudellista vapautta osana Neuvostoliittoa.
Kirjoituksesta tuli yksi Viron kansanrintama-liikkeen peruskivistä. Tuo Viron itsenäistäneelle laulavalle vallankumoukselle keskeinen liike syntyi varsinaisesti keväällä 1988 Viron televisiossa pyörineen keskusteluohjelman innoittamana. Savisaar tuli ohjelmassa tutuksi virolaisille.
Uusi Viro, uudet puolueet
Savisaar oli neuvostoajan viimeinen pääministeri – ja vapaan Viron ensimmäinen samassa tehtävässä. Hänen hätäkutsunsa radiossa – ”Toompealle hyökätään! Toistan: Toompealle hyökätään!” – sai tallinnalaiset kokoontumaan hallintorakennusten suojaksi venäläisjoukkoja vastaan.
Savisaaren pääministerikausi jäi vajaan kahden vuoden mittaiseksi. Ajat olivat taloudellisesti todella huonot. Ruoka oli pantava kortille, ihmiset jonottivat leipää, ja talvella varauduttiin evakuoimaan asukkaita kylmenneistä asunnoista. Savisaar väistyi, kun hänen ehdotustaan hätätilan julistamisesta ei hyväksytty.
Kun itsenäistymisen tavoite oli saavutettu, kansanrintaman aktivistit hajaantuivat puolueisiin, jotka parhaiten ajoivat kunkin tavoitetta uudessa yhteiskunnassa. Savisaari perusti keskustapuolueen. Jo vuoden 1992 vaaleissa hän sai tuonaikaiseksi muhkean äänisaaliin, miltei 4 700 ääntä, ja valittiin parlamentin eli riigikogun varapuhemieheksi.
Salakuunteluskandaali teki uraan vain pienen kuopan
Vuonna 1995 Savisaar valittiin sisäministeriksi, mutta pesti loppui puolen vuoden päästä salakuunteluskandaaliin: sittemmin kadonnutta kokoomuspuoluetta edustaneen pääministerinTiit Vähin ja reformipuolueen johtajan Siim Kallasin neuvotteluja oli nauhoitettu salaa. Jo tuolloin kylvettiin keskusta- ja reformipuolueiden syvän epäluulon siemenet.
Savisaar kiisti salakuuntelusyytökset, ja vastuun otti hänen avustajansa ja sittemmin kolmas vaimonsa Vilja Laanaru. Hänestä tuli yksi keskustapuolueen äänestetyimpiä kansanedustajia ja vuonna 2009 europarlamentaarikko, kun hänen miehensä ei ottanut voittamaansa Brysselin-paikkaa vastaan.
Avioliitto kuitenkin päättyi, ja kaksi vuotta sitten Vilja Savisaar-Toomast vaihtoi myös poliittista leiriä siirtymällä, ironista kyllä, reformipuolueeseen.
Salakuunteluskandaalin rikostutkinta tyrehtyi todisteiden puutteeseen, ja vaikka Savisaar siirtyi syrjään, hiljaiseloa kesti vain muutama kuukausi. Sen jälkeen Savisaar sai johtaakseen Tallinnan kaupunginvaltuuston. Vuonna 2001 hänestä tuli Tallinnan kaupunginjohtaja, vuosiksi 2005–2007 liikenneministeri ja vuoden 2007 vaalien jälkeen jälleen kaupunginjohtaja.
Vaaleissa voittoja, tie Toompealle tukossa
”Uskon, että pian, ja ehkä nopeammin kuin osataan arvatakaan keskustapuolue on jälleen hallituksessa, ja silloin ei jää pois puolueen puheenjohtajakaan.”
Näin Savisaar ennusti tulevaisuudestaan vuoden 2007 vaalien jälkeen. Ennustus ei ole toteutunut, sillä muut puolueet on torjuneet yhteistyön keskustapuolueen ja ennen muuta Savisaaren kanssa. Kuntavaalien voittajana keskusta on saanut pitää yksinvallan pääkaupungissa, mutta kokoomushallituksiin sillä ei ole ollut asiaa suuresta ääniosuudestaan huolimatta.
Savisaaren julkisuuskuva on muuttunut kahdeksan viimeisen vuoden aikana yhä kaksijakoisemmaksi. Tämän vuoden parlamenttivaaleissa hänen äänisaaliinsa oli runsaat 25 000. Kukaan ei ole Virossa koskaan saanut yhtä paljon ääniä. Viime kuntavaaleissa Savisaaren voitto Tallinnassa oli yhtä vankkumaton, ja pääkaupungin ohjakset pysyivät tukevasti hänen käsissään.
Molemmissa vaaleissa muut puolueet maalasivat Savisaaresta yhä mustempaa kuvaa despoottina tai jopa diktaattorina, ellei suorastaan miehenä, joka halusi toimittaa Viron Venäjän syliin. Savisaaren Venäjän-yhteydet ovat tuoneet mustaa rahaa puolueen kassaan, vastustajat sanovat. Monia hiertää myös se, että keskustaa äänestävät ennen muuta venäjänkieliset.
Savisaaren sana on ollut puolueessa laki
Savisaaren itsevaltaisuudesta on paljon riippumattomiakin todisteita. Niitä kertyi muun muassa teatteri NO99:lle taustatyössä tämänvuotista Savisaar-musikaalia varten. Haastateltavat – tukijatkin – olivat varsin yksimielisiä siitä, että Savisaaren sana on ollut laki sekä puolueessa että Tallinnassa. "Kun hän riisui päällystakkinsa ja päästi sen käsistään, oli aina joku ottamassa sitä vastaan", yksi haastelluista kuvaili.
Näkökulmasta tosin riippuu, pitääkö Tallinnan ilmaista joukkoliikennettä oman vallan pönkittämisenä vai hyvänä paikallispolitiikkana, tai Lasnamäen valtaosin venäjänkielisen suurlähiön ortodoksikirkkoa uskollisten äänestäjien palkitsemisena vai tärkeänä palveluna Lasnamäen uskonnollisille vanhuksille.
Bakteeritulehdus oli viedä hengen
Viime keväänä Savisaar sai Thaimaan-matkalla sääreensä naarmun. Olo heikkeni niin, että hän päätyi Tarton yliopistosairaalan teho-osastolle. Hänellä oli lihansyöjäbakteeri, ja myöhemmin hänen lähipiiristään on kerrottu, että henkiin jäämisen mahdollisuudet olivat 5–10 prosenttia.
Savisaar menetti toisen jalkansa, mutta ei henkeään. Jo elokuussa hän palasi puolueensa kokouspöytään, ja syyskuussa hän ilmoitti, että vielä ei ole aika luopua politiikasta: hän sanoi olevansa ehdolla marraskuussa, kun puoluekokous valitsee uuden johtajan. Puoleesta kuului toppuuttelua, mutta vain vaimeaa.
Savisaaren kuolemanvaaran aikana ehdittiin spekuloida, mitä tapahtuu keskustalle ja vironvenäläisten äänille, jos voimakas isähahmo poistuu puolueen ruorista. Nyt sama spekulaatio on alkanut siltä varalta, että Savisaar tuomitaan korruptiosyytöksistä ja hän todellakin katoaa politiikan näyttämöltä.