Keskusta on nousemassa eduskuntavaalien voittajaksi myös Uudellamaalla, lisäpaikkoja on luvassa kolme kappaletta. Suurin häviäjä on kokoomus, joka on menettämässä kolme paikkaa.

Tämä käy ilmi tuoreesta Ylen Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä. Kysely tehtiin viime marraskuun ja maaliskuun välisenä aikana. Kyselyyn vastasi Uudellamaalla lähes 2 000 ja Helsingissä yli 1 400 ihmistä.

Ylen Uutisten politiikan toimittaja Kimmo Henriksson uskoo, että näillä luvuilla keskustan etumatka pitänee loppuun saakka.

– Keskustan lisäpaikat enemmän kuin korvaisivat viime vaaleissa kärsityn tappion, Henriksson sanoo.

Viime vaaleissa muun muassa keskustan konkaripoliitikko Paavo Väyrynen tippui eduskunnasta juuri Uudeltamaalta.

Myös demarit ja perussuomalaiset ovat menettämässä yhden paikan Uudellamaalla. Vihreät ja vasemmistoliitto ovat näillä näkymin saamassa kumpikin paikan lisää.

Kokoomuksen romahdusta Henriksson selittää muun muassa Alexander Stubbin megasuosion hiipumisella.

Helsingissä tiukkaa

Helsingin vaalipiirissä on huomattavasti Uuttamaata tiukempaa. Siellä kokoomus ja perussuomalaiset ovat näillä näkymin menettämässä yhden paikan. Keskusta, vihreät ja vasemmistoliitto ovat saamassa kukin paikan lisää.

–Helsingissä muutokset eivät ole aivan yhtä suuria. Kokoomuksella on haittana se, että aikaisemmin paljon ääniä kerännyt Jan Vapaavuori ei ole ehdolla, Henriksson sanoo.