Hallitus ottaa päivän mietintätauon koulutussäästölain kanssa.

Tämä tarkoittaa, että lain 2. käsittelyn keskustelu on perjantaina ja äänestys siirtyy lauantaille.

Opetusministeri Krista Kiuru (sd.) on esittänyt toisen asteen koulutuksen rahoituslain vetämistä pois eduskunnasta.

Pääministeri Alexander Stubb (kok.) ilmoitti keskiviikkona eduskunnassa, ettei hän suostu tähän.

Stubb ja SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne keskustelivat asiasta illalla, mutta sopua ei löytynyt.

Stubbin esikunnan mukaan laki etenee suunnitellusti. Hallituksen esitys leikkaisi 191 miljoonaa euroa toisen asteen rahoituksesta.

Opetusministeri Kiuru perusteli lain vetämistä pois lukioiden ja ammattikoulujen toimilupauudistuksen kaatumisella. Sivistysvaliokunta ei saanut valmiiksi mietintöä määräaikaan mennessä, joten hanke raukesi maanantaina.

Toisen asteen järjestäjä- ja rahoituslait ovat Kiurun mukaan sidoksissa toisiinsa. Kiuru katsoo, että toimilupauudistuksen kaatuminen vaarantaa koulutuksen tasa-arvoisen saatavuuden, joten rahoituslakiesitys on vedettävä pois.

Eduskunnan oli määrä keskustella kiistellystä säästölaista tänään ja äänestää siitä huomenna perjantaina.