Raportissa yhdeksi Suomen talouden ongelmista nimetään se, että työmarkkinoilla on liian vähän ihmisiä ja liian moni on työttömänä, kotona hoitamassa lapsia, opiskelijoina tai vuorotteluvapaalla. Näin ollen verokirstuun ei kerry riittävästi rahaa, jolla maksaa hyvinvointivaltion kustannukset.
Ylen A-studiossa vieraillutta STTK:n puheenjohtaja Antti Palolaa sävy ei miellytä.
– Minusta tässä syyllistetään tavallisia ihmisiä ja se tuntuu tosi vastenmieliseltä. Ei ihmiset mitenkään liian lunkisti elä.
Palola on kuitenkin samaa mieltä Juhana Vartiaisen ja Anders Borgin kanssa siitä, että Suomen työllisyysastetta pitää nostaa. Se jää muiden Pohjoismaiden tasosta.
– Kun vertaamme (työllisyysastetta) Ruotsiin, niin unohdamme, että ero ei ole niin suuri tehtyjen työtuntien määrässä. Se johtuu siitä, että Ruotsissa on huomattavasti enemmän osa-aikatyötä kuin Suomessa ja sillä tavalla se näyttäytyy huomattavasti parempana. Tässä on vähän jekutusta, Palola toteaa.
– Meillä on kuitenkin merkittävä kestävyysvaje julkistaloudessa. Eikä se ole ihmisten syyttämistä, jos me toteamme, että tällä hetkellä ei ole riittävät taloudelliset kannustimet tehdä työtä, Vartiainen vastaa.
Vartiaisen mielestä sosiaaliturvaan tarvitaan remontti, jotta tulisi edes hieman nykyistä houkuttelevammaksi ottaa työtä vastaan sen sijaan, että ollaan työelämän ulkopuolella.