Hallituspuolueet ovat kiistelleet eduskunnassa koulusäästöistä.
Pääministeri Alexander Stubb (kok.) sanoi ensin, ettei hallitus aio vetää pois toisen asteen rahoituslakia eli niin sanottua koulusäästölakia koskevaa esitystä kuten opetusministeri Krista Kiuru (sd.) esittää.
– Tuli suora kysymys: aikooko valtioneuvosto vetää tämän ehdotuksen pois pöydältä. Vastaus on, että ei aio.
Stubb sanoi kuitenkin asiasta käydyn keskustelun jälkeen, että koulutuskokonaisuuden kohtalosta neuvotellaan vielä.
– Sekä pääministerin että valtiovarainministerin tehtävä on tietenkin puolustaa hallituksen yksimielistä esitystä, ja me emme ole hallituksen piirissä vielä keskustelleet siitä, mitä me tälle koulutuskokonaisuudelle teemme ja tulemme jatkamaan näitä keskusteluja.
Stubb sanoo, ettei ennen vaaleja voida elää pellossa.
– Minusta tämä koulutuskeskustelu on tästä hyvä esimerkki.
Kiurun mukaan hänelle ei jäänyt muuta vaihtoehtoja kuin esittää rahoituslain vetämistä pois.
– Minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin esittää, että me vedämme pois tämän rahoituslain, koska oppositio kaatoi järjestäjälain, joka olisi taannut koulutuksellisen saatavuuden. Se [kaataminen] tarkoittaa sitä, koulutuksellista saatavuutta ei voi turvata. Tämän uudistuksen kokonaispaketti lähti siitä, että saatavuus turvataan. Tästä syystä olen esittänyt jo eilen pääministerille ja tänään virallisesti koko hallitukselle kirjeellä, että tämä vedetään pois.
Eduskunta on keskustellut tänään hallituksen rakennepaketin saavutuksista.
Uutista muokattu 11.3. kello 15.45: Tarkennettu Kiurun sitaattia.