Puoluepolitiikan tuomisesta Lahden Salpausselän kisa-alueelle on aiheutunut hämminkiä. Kaksi kokoomuksen eduskuntavaaliehdokasta oli sopinut telttapaikasta kisa-alueelle, mutta kisajärjestäjät peruivat sopimuksen torstaina.
– Tosi ikävää, että näin myöhään peruttiin, kun olimme jo ehtineet mainostaa tätä, sanoo Francis McCarronin vaalipäällikkö Emelie Loise.
Francis McCarron sanoo ihmettelevänsä, että paikka ensin haluttiin myydä ja että asiakkaalle kävi näin. McCarron esittää toiveen, että jatkossa kisa-alue voisi olla politiikallekin avoin.
– Kansanjuhlaan voisivat kuulua demokraattiset puolueet, tässä olisi paikka keskustella, pitäisikö kaikille puolueille olla vapaa pääsy kisa-alueelle.
Kisojen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Ilkka Tiilikainen kertoo, että kyseessä oli kisaorganisaation virhe, koska Salpausselän kisat ovat vaalikampanjoinnista vapaata aluetta.
– Meillä on ollut aina Salpausselän kisoissa periaate, että puoluepolitiikkaa ei sotketa näihin kisoihin, sanoo Tiilikainen.
– Sopimus oli lapsus meidän myyntiorganisaatioltamme.
Eduskuntavaaliehdokkaiden telttoja on kuitenkin noussut kisa-alueen ulkopuolelle.
Telttasekaannuksesta kertoi ensinEtelä-Suomen Sanomat.
Lisätty klo 12.45 Francis McCarronin kommentti.