Perustuslakivaliokunta kokoontuu aamupäivän aikana käsittelemään sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistusta. Valiokunnan on määrä antaa lausuntonsa lakiesityksestä vielä tämän päivän aikana.
Ylen aamu-tv:ssä haastateltu Suomen EU-komissaari Jyrki Katainen kommentoi, että järjestelmän täytyy muuttua, jotta palvelut voidaan taata kaikille.
Katainen muistuttaa, että Suomen väestö ikääntyy nopeammin kuin väestö muualla Euroopassa, jolloin palvelujen tarve kasvaa. Katainen sanoo, että Suomi haluaa olla hyvinvointiyhteiskunta myös tulevina vuosina ja taata ikääntyvälle väestölle turvallisen elinympäristön ja samalla tarjota nuoremmille hyvät sosiaali- ja terveyspalvelut.
Komissaari moittii, että monelle poliitikolle kunnallinen itsehallinto tuntuu olevan kansalaisten peruspalveluja tärkeämpää.
– Perustuslain kanssa on ollut – sekä minun aikanani että jälkeen – aika paljon jumppaamista. Kunnallinen itsehallinto on perustuslain kannalta erittäin tärkeä arvo. Toisinaan moni poliitikko kokee, että se on tärkeämpää kuin kansalaisten peruspalvelut, Katainen moittii.
Kataisen mukaan rakenteita on erittäin vaikea muuttaa, jos perustuslaki sanoo, että joku rakenne on tärkeämpi kuin palvelu itse.