Mistä on kyse?

Porin kävelykadun vuokrasopimuksen siirto matkailuyhtiö Maisalta Lalli Oy:lle eli käytännössä Satakunnan Viikolle on hämmentänyt poliitikkoja. Lehtiyhtiö haluaa vuokrata Porin kävelykadun messuja, markkinoita ja muita tapahtumia varten.

Tekninen lautakunta ei ole hyväksynyt sopimuksen siirtoa. Lautakunnan enemmistö eli perussuomalaiset ja vasemmistopuolueet katsovat, että sopimus pitäisi kilpailuttaa avoimesti.

Lautakunnassa kilpailutus oli jo menossa äänestykseen, kun virkamiehet vetivät koko asian yllättäen pois listalta tiistain kokouksessa.

"Huonoa valmistelua"

Lautakunnan puheenjohtaja Janne Salonen (ps.) arvostelee voimakkaasti virkamiesten toimintaa kävelykadun vuokrasopimus-asiassa. Hän on hämmentynyt, että vuokrasopimuksen siirtosopimus tuotiin lautakunnalle vasta helmikuussa, vaikka se oli päivätty alkamaan jo helmikuun alusta.

– Siirtosopimuksessa on selkeä maininta, että sopimus tulee voimaan vasta teknisen lautakunnan hyväksynnän jälkeen. Meille ei helmikuun kokouksessa edes esitelty siirrettävää sopimusta. Kun sitten eilen varsinainen vuokrasopimus oli käsittelyssä, siinä huomattiin paljon epäselvyyksiä, Salonen sanoo.

Kauppatorikin vuokrasopimuksessa

Salonen hämmästelee, että vuokrasopimukseen kuuluu lautakunnan jäsenille yllätyksenä myös kauppatorin alue, vaikka aiemmin on puhuttu vain kävelykadun vuokraamisesta. Monet sopimuksen osat ovat myös vanhentuneita.

– Kauppatori on rajattu vuokra-alueeseen. Jokainen tietää, että sinne tehdään uutta lavaa. Sopimuksessa ei ole siitä mitään mainintaa. Enemmistö lautakunnasta haluaa viheltää pelin poikki ja lähteä avoimesti alusta asti liikkeelle. On poikkeuksellista, että lähellä äänestystä virkamiehet vetivät asian pois käsittelystä. Se sotii demokratiaa vastaan, Salonen sanoo.

"Emme ole Satakunnan Viikkoa vastaan"

Lautakunnan puheenjohtaja Janne Salonen sanoo pitävänsä tilannetta Satakunnan Viikon kannalta ikävänä. Hän muistuttaa, että lehtiyhtiöllä on "loistavat mahdollisuudet" voittaa myös avoin kilpailutus. Salosen mukaan asiaa on kuitenkin käsiteltävä avoimesti eikä salaisesti.

– Virkamiesten toiminta on hyvin erikoista. Satakunnan Viikolle haluan lähettää terveisiä: Jaksamista! Emme ole heitä vastaan ja tilanne on inhottava heille. Toivomme, että kesän tapahtumat eivät vaarannu, luotan heidän ammattietiikkaansa. Mutta toivon myös ymmärrystä meille, sillä päätöksenteko on mennyt nurinkurisesti, Salonen sanoo.

Satakunnan Viikko on ennen tiistain käänteitä sanonut jatkavansa kävelykadun tapahtumien valmistelua, vaikka vuokrasopimus ei ole vielä virallisesti siirtynyt Maisalta lehtiyhtiölle.

Virkamies ei kommentoi

Myös SDP:n ryhmää teknisessä lautakunnassa johtava Tero Savala yhtyy Salosen esittämään arvosteluun. Hänestä demokraattista päätöksentekoprosessia ei ole kunnioitettu.

Asiasta vastaava teknisen palvelukeskuksen johtaja Jukka Kotiniemi sen sijaan ei halua kommentoida lautakunnan sisäisiä keskusteluja.

– Tämä on lautakunnan ja valmistelijoiden välinen asia. Poisveto johtui siitä, että emme olleet pystyneet valmistelemaan asiaa siinä määrin, mitä lautakunta olisi keskustelun perusteella edellyttänyt. On vaikea sanoa, miten asia nyt etenee. Tärkeintä on, että kävelykadun tapahtumat pystytään järjestämään, Kotiniemi sanoo.

15:12 Täsmennetty sopimuksen alkamisajankohtaa helmikuun alkuun, ei tammikuulle.