Valtuuston puheenjohtaja Inkeri Yritys (vas.) pidätti kunnanhallituksen jäsenet toimestaan syyskuussa. Yritys keskeytti samalla kunnanjohtaja Anna Mäkelän potkujen valmistelun.
Kittilän entinen kunnanjohtaja Aarne Nikka valitti asiasta Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus ei kuitenkaan ottanut valitusta tutkittavakseen, koska valtuuston puheenjohtajan päätös oli väliaikainen eikä siitä voi valittaa.
Myöhemmin lokakuussa Kittilän kunnanvaltuusto kumosi Yrityksen päätöksen.
Kunnanjohtaja Anna Mäkelä sai marraskuussa potkut.
Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksestä voi vielä valittaa Korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Hallinto-oikeuden päätös tukee Kittilän kunnanvaltuuston tekemää päätöstä
Kittilän keskusta ja perussuomalaiset: Tukee valtuuston päätöstä
Kittilän keskustan ja perussuomalaisten valtuustoryhmien mukaan Aarne Nikan valitus jätettiin tutkimatta, koska Kittilän kunnanvaltuusto oli 20. lokakuuta päättänyt asiasta ja kumonnut kunnanhallituksen hyllyttämisen.
Valtuuston lokakuisesta päätöksestä ei ole valitettu ja se on saanut lainvoiman.
Kunnanvaltuuston enemmistö piti kunnanhallituksen hyllyttämistä mitättömänä, keskustan ja perussuomalaisten valtuustoryhmät toteavat kannanotossaan.
Keskusta on Kittilän valtuuston suurin ryhmä, jolla on 12 valtuutettua. Perussuomalaisilla on viisi valtuutettua. Kaikki keskustan ja perussuomalaisten valtuutetut kannattivat potkujen antamista ex-kunnanjohtaja Anna Mäkelälle viime marraskuun valtuuston kokouksessa.
JUTTUA TÄYDENNETTY 3.3.2015 klo 14:22: Keskustan ja perussuomalaisten kannanotolla.