Nykyinen puheenjohtaja, pedersödeläinen maanviljelijä Greger Forsblom on toiminut RKP:n Pohjanmaan piirin puheenjohtajana kaksi vuotta. Forsblom ei ole vielä tehnyt lopullista päätöstä jatkoaikeistaan.

- Anna-Kajsa on hyvä puheenjohtajaehdokas. Hän on soitellut minulle tavoitteestaan. Hyvä, jos saadaan puheenjohtakisaan muutamia ehdokkaita, Greger Forsblom kertoo. Hän itse vielä puntaroi omaa ehdokkuuttaan.

- Todennäköisempää on, että lähden edelleen ehdolle, mutta haluan vielä miettiä asiaa ja keskustella siitä myös vaimoni kanssa, Forsblom jatkaa.

RKP:llä on piirikokous Pohjanmaalla viikko ennen vaaleja eli 12. huhtikuuta.