Mikä Pisararata?
Keskustapoliitikot ovat tyytyväisiä päätökseen perääntyä Pisararadan hankkeessa.
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston keskustalaiset jäsenet pitävät päätöstä järjen voittona.
– Suomen liikenneinfran rakentamiseen ja korjausvelan kasvun taittamiseen tarvitaan kaikki voimavarat suunnitteilla olevaa Liikennerahastoa (Infra Oy) myöten, eikä maamme väylästön kunnossapito ja kehittäminen olisi kestänyt enää uuden jättihankkeen rahoittamista, toteavat keskustan kansanedustajat Markku Rossi ja Timo Kalli.
Stubb: Hanke etenee
Kokoomuslainen pääministeri Alexander Stubb taas vakuuttaa, että hanke etenee edelleen, nyt vaan oikeassa järjestyksessä.
– Pisara etenee oikeassa järjestyksessä. Hallitus on tänään päättänyt hakea hankkeelle EU:lta TEN-T –tukea. Seuraavaksi hanke sisällytetään hallituksen tekniseen menokehykseen maaliskuussa, pääministeri sanoo.
Samalla Stubb muistuttaa, että hanketta varten on varattu 40 miljoonaa euroa suunnittelurahaa ja neuvottelut kuntien kanssa hankkeen rahoittamisesta jatkuvat edelleen.
– Pisara on koko Suomen kannalta tärkeä hanke. On tärkeää, että se etenee. Seuraavan hallituksen on varattava Pisaralle rahoitus omassa menokehyksessään ja sen pohjalta annettava eduskunnalle esitys siihen liittyvän valtuuden avaamisesta, Stubb toteaa tiedotteessaan.
Pisararadan rakentaminen maksaa vuoden 2020 kustannustason laskelmien mukaan 956 miljoonaa euroa. Valtio on luvannut maksaa kuluista 80 prosenttia.