Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) pysyy vaitonaisena forssalaisen Envor Groupin ympäristörikosepäilyihin liittyvien tutkintapyyntöjen suhteen.
Viimeisin tutkintapyyntö koskee Envorin jätteiden käsittelyä. Hämeen ELY-keskus on jättänyt forssalaisyrityksestä kaikkiaan kolme tutkintapyyntöä poliisille. Kaksi niistä on edelleen tutkinnassa, ja yhden kohdalla syyttäjä on päätynyt syyttämättäjättämiseen.
– Suomessa kaikkien yritysten on toimittava lupaehtojen ja ympäristölainsäädännön mukaisesti, muistuttaa ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen. Roolit ovat selvät: ELY-keskuksella on valvovana viranomaisena velvollisuus tehdä poliisille tutkintapyyntö, mikäli ympäristörikosta epäillään. Tutkinta kuuluu viranomaisille ja sitä ei ministeri voi lähteä tuomaroimaan.
Myös Forssan kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajana toimiva Grahn-Laasonen painottaa Yle Hämeelle antamassaan haastattelussa moneen kertaan, ettei hän voi ministerinä ottaa kantaa Ylen Mot-ohjelman esille nostamiin asioihin. Kaikkien yritysten tulee yhtälailla noudattaa lupaehtoja ja lainsäädäntöä.
On yrityksenkin etu, että asiat selvitetään, sanoo ympäristöministeri.
– En voi ottaa kantaa keskeneräiseen poliisitutkintaan tai puuttua viranomaisten työhön. Forssalaisena päättäjänä ajattelen, että seudun kannalta tällainen ei ole mukava tapaus monestakaan näkökulmasta.
– Täytyy muistaa, että ympäristöliiketoiminta ja kiertotalous ovat tulevaisuudessakin Forssan seudun keskeinen kasvuala.
Madallettuja kynnyksiä ja tiiviimpää yhteistyötä
Kautensa alussa Grahn-Laasonen nimitti yhdessä sisäministeri Päivi Räsäsen kanssa työryhmän, jonka pyrkimys on tiivistää yhteistyötä eri viranomaisten välillä.
Tarkoitus on vähentää ympäristörikosten riskiä koko Suomessa. Ensimmäisiä tuloksia on jo saatu, mutta Grahn-Laasonen lupaa palata asiaan, kun työ on valmis.
– Viime vuosina on madallettu kynnystä saada asioista tutkintaan asti. Valvontaohjeita uudistetaan ja yhteistyötä tiivistetään, jotta valvontaa ja ympäristön suojelun korkea tasoa pystytään varmistamaan sen ohella, että saadaan liiketoiminnasta työpaikkoja ja kasvua koko Suomeen.
– Valvonnan tehostaminen ja uusiminen ovat olleet pinnalla pidempäänkin, mutta tietenkin tämä tapaus on saanut paljon julkisuutta. Työ jatkuu, Grahn-Laasonen lupaa.
Meeri Niinistö