Perjantain A-studiossa mietittiin suomalaisten liikkumattomuuden taustoja. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen mukaan suuri enemmistö suomalaisista on lihaskunnoltaan todella heikossa vireessä.

Urheilupersoona Juhani Tamminen toivoo, että tutkimuksen tulokset otetaan vakavasti.

- Tämähän on kansallinen katastrofi, kun mietimme miten kova lasku tästä tulee kaikille. Ja tietysti pitää huomioida kyseessä olevien ihmisten fyysinen ja henkinen pahoinvointi. Tilanteeseen on suhtauduttava vakavasti, Tamminen jyrähti A-studiossa.

- Minun mottoni on, että tunti liikuntaa antaa kaksi tuntia lisäenergiaa päivään. Nostan hattua pääministeri Alexander Stubbille, joka on näyttänyt esimerkkiä itsensä kunnossa pitämisestä, Tamminen sanoi.

Tamminen on huolestunut siitä, että lapset ja nuoret liikkuvat nykyisin huomattavasti vähemmän kuin menneinä vuosikymmeninä.

- Jos menet mihin tahansa nuorten pariin, niin kaikki istuvat pipot päässä ja näppäilevät päätteitään. Meidän aikakaudella pelasimme aamusta iltaan, välillä söimme hernekeittoa ja sitten taas pelasimme, Tamminen muisteli menneitä aikoja.