Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Väätäinen jää sairauslomalle eduskunnan istuntokauden loppuajaksi.

Väätäinen ei kerro sairauslomansa syytä, mutta sanoo tiedottavansa terveydentilastaan myöhemmin maaliskuussa. Sairausloma alkaa tänään 19. helmikuuta ja kestää 14. maaliskuuta asti.

Eduskunta pitää viimeisen ylimääräisen täysistunnon 14. maaliskuuta, ja jää tämän jälkeen vaalitauolle.

Väätäinen ilmoitti viime viikolla, ettei hän lähde enää perussuomalaisten ehdokkaaksi kevään eduskuntavaaleihin. Samalla hän kiisti, että syynä päätökseen olisivat puolueen sisäiset riidat.

Väätäinen toimi aiemmin perussuomalaisten Helsingin piirihallituksen puheenjohtajana, mutta hänet erotettiin tehtävästä erimielisyyksien takia vuonna 2012.

Väätäinen on arvostellut julkisesti puolueen puheenjohtajaa Timo Soinia kyvyttömyydestä ratkaista puolueen ristiriitoja.