Perussuomalaisten kolmen tamperelaisen poliitikon saama syyte törkeästä kunnianloukkauksesta on hylätty.

Puolueen vuoden 2012 vaalilehdessä epäiltiin liikenneviraston ja rantatunnelihankkeen johtoon kuuluvan henkilön syyllistyneen väärinkäytöksiin toisen työmaan yhteydessä.

Pirkanmaan käräjäoikeuden mukaan kirjoitus ei täyttänyt törkeän kunnianloukkauksen tunnusmerkistöä. Esimerkiksi sen aiheuttama kärsimys jäi oikeuden mukaan täsmentämättä riittävästi.

Pelkän kunnianloukkauksen osalta asia on vanhentunut.