Kelan vapautuva johtopaikka sai liikkeelle nimekkäitä hakijoita. Kaikkiaan yksitoista henkilöä jätti hakemuksen määräaikaan mennessä tiistaina.

Kuntaliiton toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma jätti hakemuksensa viime hetkillä.

Muita johtopestistä kiinnostuneita ovat Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Jukka T. Salminen ja sosiaali-ja terveysministeriön ylijohtaja Outi Antila sekä Fennia-konsernin henkilöstöjohtaja Timo Heiskanen.

Hakijoiden joukossa on myös Kelan henkilöstöä sekä valtiovarainministeriön korkea virkamies, joka ei halua nimeään julkisuuteen.

Kelan johtaja Helena Pesola jää eläkkeelle kesällä. Ennen Kelaan siirtymistään Pesola toimi kokoomuksen kansanedustajana ja sosiaali- ja terveysministerinä.

Kokoomuksen edustajat ovatkin todenneet johtopaikan kuuluvan kokoomukselle. Pääministeri Alexander Stubb (kok.) ei ollut joulukuussa halukas kertomaan kantaansa Kelan johtajakuvioista.

Kelan valtuutetut päättävät paikan täyttämisestä maaliskuun 3. päivä. Helena Pesola ilmoittaa maaliskuun aikana tarkan eläkkeellejäämisajan.

Kelan valtuutetut tekevät valtioneuvostolle esityksen virkaan valittavasta henkilöstä, jonka jälkeen tasavallan presidentti nimittää uuden johtajan.