Kaikki neljä oppositiopuoluetta ovat jättäneet yhdessä välikysymyksen, jossa arvostellaan hallituksen "historiallisen suuria" leikkauksia koulutukseen.

Välikysymyksen puuhamiehen, keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan Tuomo Puumalan mukaan välikysymys oli pakko tehdä, koska ei ollut muuta keinoa saada koulutusta keskusteluun.

– Kentällä on tällä hetkellä jopa sekasorron tila. Lainvalmistelun taso on heikko, Puumala sanoi tiedotustilaisuudessa.

Niinistö: Välikysymys tehty tosissaan

Vihreiden puheenjohtajan Ville Niinistön mukaan välikysymys on tehty tosissaan.

– Jos se edellyttää hallituksen kaatumista, niin hyvä. Kyse on niin vakavista asioista, että saa kaatuakin, Niinistö sanoi.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie totesi ääneen, ettei kukaan usko hallituksen oikeasti kaatuvan.

Oppositiopuolueiden kärki on ennen kaikkea estää hallituksen suunnitelma leikata 260 miljoonaa euroa lukio- ja ammattikouluverkosta.

Vihreät ampuu osin omaan nilkkaansa

Miksi puuttua koulutuspolitiikkaan vasta nyt, kaksi kuukautta ennen vaaleja, eikä silloin, kun hallitus teki aiempia päätöksiä?

Puumala perustelee, että tilanne on juuri nyt akuutti, kun sivistysvaliokunta käsittelee toisen asteen leikkauksia. Niinistö kuvaa uutta lakia surkeaksi.

– Kaikki asiantuntijat sanovat, että hallitus ei pysty osoittamaan, mistä 260 miljoonaa saadaan. Nämä eivät ole rakenneuudistuksia vaan leikkauksia, Ville Niinistö kritisoi.

Vihreät oli kuitenkin itse hallituksessa päättämässä leikkauksista muun muassa vuosi sitten kehysriihessä.

– Olemme olleet eri vaiheissa kriittisiä ja pystytty näitä jo rajoittamaan, voin sanoa, Niinistö puolustautuu.

Toive: Suomeen koulutusvaalit

Sekä keskusta, vihreät, vasemmistoliitto että perussuomalaiset aikovat esittää välikysymyskeskustelussa omat vaihtoehtonsa leikkauksille.

He kritisoivat hallituksen loppukautta huonojen lakiesitysten sumasta.

– Nyt on mitta täynnä. Hallituskauden loppu on tämmöistä sekoilua. Väkisin yritetään viedä joitakin lakiesityksiä, jotta näytetään että tehdään edes jotain, Niinistö lataa.

Oppositio toivoo Suomeen koulutusvaaleja, kuten Ruotsissa oli viime syksynä.

– Kansalaisten osaamisen taso on laskenut. Pitäisi hälytyskellojen soida, perussuomalaisten kansanedustaja Ritva Elomaa penää.