Kreikan ja euromaiden ensimmäinen neuvottelukosketus päättyi epäonnistumiseen torstain vastaisena yönä. Kokous ei saanut aikaan edes yhteistä julkilausumaa, vaan tekstit jäivät luonnoksen tasolle. Seuraava neuvottelu on maanantaina.

Kreikan nykyinen lainaohjelma päättyy kuun lopussa. Euromaat ovat toivoneet Kreikan pyytävän ohjelmalle jatkoa, jonka jälkeen sillä voisi olla mahdollisuus saada viimeinen lainaerä – jos ehdot täyttyvät.

Pääministeri Alexander Stubb (kok.) kertoo keskustelleensa kokouksen jälkeen valtiovarainministeri Antti Rinteen (sd.) kanssa.

– Olen erittäin huolissani, aika kuluu umpeen ohjelman jatkamisen kannalta, Stubb sanoin Brysselissä torstaina aamupäivällä.

Stubb laskee, että Suomi on lainannut Kreikalle miljardin, mikä ei ole pikkuraha suhteessa Suomen reilun 50 miljardin euron budjettiin.

– Meillä on hyvin vähän kärsivällisyyttä Kreikan kanssa, Stubb sanoo.

Ei edistysaskeleita

Suomea on pidetty Saksan ja Hollannin ohella yhtenä EU:n tiukkalinjaisimmista maista Kreikka-politiikassaan. Viime aikoina äänenpainoaan ovat koventaneet myös Espanja, Portugali ja Irlanti, jotka ovat niin ikään joutuneet noudattamaan EU:n lainaohjelman tiukkoja talousehtoja, eivätkä halua antaa Kreikalle löysempää kohtelua. Keskiviikon kokouksessa muiden euromaiden linja oli yhtenäinen, vain Kreikka oli eri mieltä.

Yle Uutisten eri lähteistä saamien tietojen mukaan Kreikan kanssa ei keskiviikon kokouksessa päästy eteenpäin käytännössä yhtään. Kreikka ei halua maksaa lainojaan takaisin nykyisten ehtojen mukaan, mutta se haluaa lisärahoitusta Euroopalta. Eri lähteet arvioivat, että jos Kreikka jatkaa neuvottelua samalla asenteella kuin keskiviikkona, sen lähtö euroalueesta voi olla näköpiirissä.

Stubb ei halua arvioida, pysyykö Kreikka eurossa.

– En lähde spekuloimaan tällä kysymyksellä. Pallo on nyt selvästi Kreikan nurkassa, tässä on 18 euromaata yhteisellä linjalla – pohjoinen, etelä, itä ja länsi. Me olemme reiluja Kreikkaa kohtaan ja jatkamme reiluuden hengesssä, kunhan Kreikka jatkaa sopeuttamista, Stubb lausuu.