Mistä on kyse?

Politiikan tutkija Erkka Railon kalenteri on todella täynnä vaalikeväänä. Samalla pitäisi hoitaa normaalit työt eli tutkimus ja opetus. Toimittajat käyvät kiivaasti Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen tutkijoiden kimppuun, kun uudet puoluekannatuskysymykset julkaistaan tai kun syntyy koko kansakuntaa vavisuttava keskiolutkohu.

Railo kertoo, että viestit singahtelevat jo heti aamulla.

– Kun aamutelevisioon tarvitaan kommenttia nopealla aikataululla, ensimmäiset soitot tulevat puoli seitsemän aikaan. Sitä ennen on ehditty jo lähettää tekstiviestejä. Pari viikkoa sitten tuli yhdeksältä viides soitto toimittajalta, kertoo Railo.

Valtamedioiden lisäksi kommentteja pyytävät maakunnalliset, pienetkin tiedotusvälineet. Tutkijat yrittävät vastata kaikkiin kyselyihin. Joskus kysymykset ovat liian hankalia, tai tutkijat eivät ehdi vastaamaan puhelimeen luentojen tai muiden töiden vuoksi.

– Erityinen päivä on ollut kuntavaalien jälkeen 2012. Vaalitulosten julkaisemista seuranneena päivänä tuli yli kymmenen soittoa. Silloin ei ehtinyt käytännössä tehdä mitään muuta kuin istua päivystämässä puhelimen ääressä.

Kaikkiin kysymyksiin vastataan, jos pystytään

Tutkija Railo kertoo, että keskuksessa ei valikoida sitä, mille tahoille kommentteja annetaan. Tutkijat vastaavat puheluihin ja yhteydenottoihin, kun niitä tulee.

– Onhan se totta, että minullekin on tullut tänään useita soittoja, joihin en ole ehtinyt vastaamaan, kun olen luennolla tai valmistelemassa luentoa. Yliopistossa ennen kaikkea tehdään tutkimusta ja annetaan opetusta. Siihen päälle tulevat nämä yhteiskunnallisen palvelutoiminnan tehtävät kuten hienosti sanotaan.

Vaikka asiantuntijat tuntuvat vastaavan aivan mihin tahansa sujuvasti, joskus vastaus jää saamatta.

– Toistuvasti toimittajat onnistuvat keksimään aihepiirin, josta ei ole mitään tietoa.

Visaisin kysymys, joka on lähiaikoina tullut esiin, liittyy omakotiasumiseen.

– Toimittaja soitti ja kysyi, että miten puolueiden suhtautuminen omakotitaloasumiseen on muuttunut viimeisen viidentoista vuoden aikana. Siihen ei oikein suoralta kädeltä pystynyt suoraa vastausta antamaan, kertoo Railo.

Tutkija ei ole ennustaja, mutta jytkyvaaleissa arvaus meni oikein

Tutkija Erkka Railo kertoo, että keskuksessa ei pidetä kirjaa siitä, miten hyvin vaalituloksen ennustaminen onnistuu.

– Vaalituloksen ennustaminen on kyseenalaista hommaa. Yleensä tutkijat yrittävät pitäytyä sen hetken tilanteen analyysissä.

Jytkyvaaleista muistetaan kuitenkin se, että Ville Pernaa pystyi arvaamaan perussuomalaisten saaman eduskuntapaikkojen määrän oikein maakuntien vaalipiirikohtaisten mielipidemittausten pohjalta.

– Hänelle kävi tuuri, sillä mielipidemittauksissa olleet virheet kumosivat toinen toisensa siten, että siitä tuli täsmälleen oikea tulos.

Näiden vaalien asetelma näyttää melko selvältä tutkijan mielestä.

– Vaikuttaa siltä, että keskustan etulyöntiasema on lyömätön. Kiinnostavaa näissä vaaleissa on, mikä näistä keskisuurista puolueista, SDP:stä, kokoomuksesta ja perussuomalaisista, kykenee saavuttamaan sen kakkospuolueen aseman eli voittamaan kilpailijat.

Keskikaljakohu vaipuu kohtaa unholaan

Helmikuun alussa puhjennut keskiolutkohu vei keskuksen johtajan Markku Jokisipilän kommentaattoriksi A-studioon. Tutkija Railo arvioi, että keskiolutkohu poistuu pian julkisuudesta. Näin käy hänen mukaansa useimmille nykyajan poliittisille kohuille.

– Sosiaalinen media nopeuttaa kohujen sykliä. Kohut syntyvät päivässä, elävät päivän ja katoavat taas, ellei tule jotain uutta informaatiota, joka ruokkii sitä kohua.

Poliitikoille tämä aiheuttaa lisää paineita, sillä lausunnoissa pitää olla varovainen?

– Se on tehnyt poliitikkojen elämästä aika epävarmaa ja lisää varmaan stressiä. Esimerkiksi Facebookin ja Twitterin nopeus on niin huikea, että poliitikkojen täytyy kyetä hyvin nopeasti reagoimaan, pohtii Railo.

– Kaljakohussakin nähtiin se, että ilmeisesti puheenjohtaja Juha Sipilä ei pystynyt olemaan yhteydessä kaikkiin puolueen sisäpiiriläisiin, ja ulospäin annettiin ristiriitaista tietoa. Ristiriitaiset tiedot usein ruokkivat kohua.