Kokoomuksen varapuheenjohtaja Sanni Grahn-Laasonen ilmoitti torstain A-Talkissa, ettei kokoomuksella ole aikomusta leikata varoja enää suomalaisesta koulutuksesta. Grahn-Laasosen mukaan kuluneella hallituskaudella käytiin vahvasti palveluiden kimppuun ja varsinkin koulutuksesta leikattiin kovalla kädellä.
– Tulevaisuudessa on pidettävä huolta siitä, etteivät leikkaustoimenpiteet kohdistu enää koulutukseen, Grahn-Laasonen sanoo.
Varsinaisia vaihtoehtoisia leikkauskohteita Grahn-Laasonen ei esittänyt. Kokoomuksen varapuheenjohtaja kuitenkin kertoi, että kokoomus tulee julkaisemaan tänään perjantaina oman strategisen hallitusohjelmansa, jossa kerrotaan tarkemmin kokoomuksen suunnitelmista tulevaa hallituskautta ajatellen.
Keskusta sai illan keskustelussa kritiikkiä siitä, ettei puolueen viime viikolla julkaisema strateginen hallitusohjelma pidä sisällään konkretiaa. Varapuheenjohtaja Juha Rehula kuitenkin sanoi, että esimerkiksi indekseihin on kiinnitettävä huomiota tulevalla hallituskaudella, jotta miljardien suuruinen sopeutumistarve saataisiin kursittua kasaan.
– Voitte olla satavarmoja siitä, että meillä on kasa konkreettisia ehdotuksia kahden miljardin säästöjen tekemiseksi ennen vaaleja, Rehula lupaa.
Myös SDP on luvannut esitellä tarkemman säästölistansa ennen vaaleja. Illan lähetyksessä SDP:n varapuheenjohtaja Antti Lindtman ei osannut vielä tarkalleen kertoa, mistä rahat Suomen talouden kuntoon laittamiseksi otetaan.
– Varmaa on se, että Suomen velkaantuminen on vähintään puolitettava ensi vaalikaudella, Antti Lindtman sanoo.
Perussuomalaiset eivät ole puolueen toisen varapuheenjohtajan Hanna Mäntylän mukaan valmiita säästämään veronkorotuksien avulla.
– Säästöjä saataisiin aikaan ainakin kehitysavusta ja EU:n jäsenmaksuista leikkaamalla, Mäntylä sanoo.
Mäntylä arvioi, että säästöjä voitaisiin näillä leikkauksilla kerätä miljardin euron edestä.