Kaivosyhtiö Talvivaara Sotkamosta on elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren mukaan useita varteenotettavia tarjoajia. Vaikka asiassa on edetty, maaliin on vielä ministerin mukaan matkaa – jos sinne ylipäätään päästään.
– Kyse on erittäin moniulotteisesta, monimutkaisesta ja vaikeasta prosessista. Vielä on ennenaikaista arvioida, millä aikataululla tässä eteenpäin päästään vai päästäänkö, Vapaavuori sanoo.
Tällä hetkellä Talvivaara Sotkamon konkurssipesä on julkisselvityksessä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että valtio maksaa kaivosyhtiön toiminnasta tulevat kustannukset. Jos Talvivaara Sotkamolle löytyisi ulkomainen ostaja, valtion rooli olisi neuvoteltava samalla.
– Valtiolla voi olla varmasti useita eri rooleja. Se on tulevien neuvottelujen varmasti yksi keskeinen kohde, että halutaanko valtiota mukaan ja jos, niin mihin ja millä ehdoilla, Vapaavuori kertoo.
Myynnin toteutumisen aikataulua on Vapaavuoren mukaan mahdotonta ennakoida, mutta yksi aikaraja Talvivaara Sotkamon myynnissä tulee eteen loppukeväässä.
– Marras–joulukuussa palkattiin henkilöstö puoleksi vuodeksi ja siihen mennessä on saatava aikaiseksi merkittävää edistystä, Vapaavuori toteaa.
Kaivostoiminnalle budjetoitiin konkurssiin hakeutumisen yhteydessä puoleksi vuodeksi valtion rahoitusta. Työ- ja elinkeinoministeriön Talvivaara-toimiston vetäjän Mika Lautanalan aiemman haastattelun mukaan todennäköistä on, että lisärahoitusta haetaan vielä tällä hallituskaudella. Vapaavuori ei kiellä mahdollisen lisärahoituksen hakemista ennen vaaleja.
– Se tulee arvioitavaksi siinä yhteydessä, kun hallitus antaa kautensa viimeisen lisäbudjettiehdotuksensa eduskunnalle.