Mistä on kyse?
Neljän perussuomalaisen lähtö Kouvolan valtuustoryhmästä tuli ryhmän puheenjohtajalle Jouni Suniselle yllätyksenä.
– Se tuli puun takaa. Ilmeisesti jo pidemmän aikaa on ollut jotain, mistä ei ole tullu tietoa minulle, Suninen toteaa.
Valtuutetut Juha Päivärinta ja Toni Lampiranta sekä kaupunginhallituksen jäsen Minna Hietanen siirtyvät sitoutumattomina keskustan ryhmään. Varavaltuutettu Joni Riihelä puolestaan siirtyy sitoutumattomien paikallisyhdistykseen.
– Olemme tulleet tilanteeseen, jossa luottamuspulasta johtuen eroamme perussuomalaisten valtuustoryhmästä. Viimeisen vuoden aikana tapahtuneet sisäiset kiistat ovat olleet vaikeita ja todellista ratkaisua niihin ei ole saatu, eronneet valtuutetut perustelevat lähtöpäätöstään tiedotteessa.
Suninen ei perustelua ymmärrä.
– Olimme saaneet asiat sovittua ja päättäneet, että jatketaan eteenpäin. Asian piti olla selvä. Mielestäni tämän ei pitäisi olla syynä, koska pystyimme keskustelemaan asioista. Oletin, että rivit ovat suoristuneet.
Ruoho vihreämpää?
Suninen uskoo, että todellisuudessa keskustan riveihin loikanneet tavoittelevat parempaa poliittista tulevaisuutta. Perussuomalaisten galluplukemat ovat olleet myös valtakunnan tasolla melko matalat.
– Valitaan puolue, joka on kovassa nosteessa. Kouvola ei ainut paikka, jossa perussuomalaisista on lähdetty keskustaan. Tiettävästi muistakin puolueista on lähtenyt. Joiltakin menee usko ja tulee tällaisia päätöksiä.
Perussuomalaisten valtuustoryhmän koko on nyt supistunut Kouvolassa seitsemään. Ryhmästä on aiemmin tällä valtuustokaudella lähtenyt jo kaksi valtuutettua. Suninen uskoo, etteivät lähtijät vaikuta puolueen vaaliasetelmiin.
– Kouvolan seudun ehdokkaat ovat vahvoja ehdokkaita. He on saaneet nimeä tietyllä linjalla ja heidän kannattajakuntansa on varsin uskollista.
Valtasuhteet muuttuvat
Loikat keskustaan muuttavat myös Kouvolan kaupunginhallituksen tasapainoa. Perussuomalaisilla on enää yksi edustaja kaupunginhallituksessa, kun alun perin heitä oli kolme.
Kokoomuksella, keskustalla ja SDP:llä on kaupunginhallituksessa kolme paikkaa.
Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtajan mukaan edustuksen harveneminen ei tuo suuria muutoksia puolueen asemiin.
– Olemme kuitenkin neljänneksi suurin puolue Kouvolassa. Meillä on tietty vaikutusvalta. En usko, että asemamme kovin paljon muuttuu, Suninen toteaa.