Helsingin kaupunginhallitus otti maanantaina järjestetyssä kokouksessaan kielteisen kannan metropolihallinnon lakiluonnokseen. Kaupunginhallitus perustelee kantaansa uudistuksen tuomalla lisäbyrokratialla.

Kaupunginhallituksen enemmistö oli samaa mieltä kuin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen.

– Kun lähdimme vuosia vuosia sitten liikkeelle, oli periaateessa kaksi vaihtoehtoa edetä: suurempi kuntakoko eli kuntien yhdistäminen tai sitten vaihtoehtona metropolihallinto, tällainen väliportaan hallintojärjestelmä. Silloin kaikki näytti selkeältä, Pajunen sanoi tiistaina Ylen Aikaisen haastattelussa.

– Mutta nyt tapahtunut paljon asioita. Se mikä on keskeistä, on tulossa oleva valtakunnan sote-ratkaisu. Kun nämä sovittaa samaan kuvaan, aika monmutkaisesta kokonaisuudesta on kyse. Se metropolihallinto, josta vuosia sitten keskusteltiin, tämä ei kyllä ole se.

Ajatusta metropolihallinnosta on kritisoitu. Synneiksi on listattu muun muassa toimintojen päällekkäisyys ja kustannukset.

– Oma kantani on kokoajan ollut se, että kaikkein yksinkertaisista olisi säilyttää kunnallinen itsehallinto suuremman kuntakoon kautta eli muodostaa jonkinlainen pääkaupunkiseudun kunta, Pajunen kommentoi.

Pajunen toteaa, että selkeintä on saada ensi aikaiseksi sote-rakenne ja vasta sen jälkeen miettiä, millaista yhteistä hallintoa pääkaupunkiseutu tarvitsee.

– Uskon, että suurin yhteisymmärrys on maankäytön yhteisestä suunnittelusta, jonkinlaisesta metropolikaavasta.

Onko luvassa kansanäänestys jättikunnasta?

Jos pääkaupunkiseudulle tulisi iso kunta, olisi Pajunen valmis kuulemaan kansalaisten mielipidettä: aiemmin tänä vuonna hän väläytti kansanäänestystä suurkuntaliitoksesta.

– Polku kansanäänestyksiin on selkeä. Nyt kunnissa on käsittelyssä selvitys uuden kaupungin perustamiseksi eli yhdistymissopimus. Kun kunnat ovat antaneet siihen oman vastauksensa eli käytännöllisesti hyväksyvän kyllän tai kielteisen ei, silloin nämä vastaukset menevät selvityshenkilöille.

– Ne kunnat, joiden kohdalla valtuusto on vastannut ei, selvityshenkilöt voivat esittää kansanäänestystä valtioneuvostolle. Silloin valtioneuvosto voi päättää, että järjestetään näissä ei-kunniassa kansanäänestys. Jos sitten kävisi niin, että Helsingin valtuusto äänestäisi kyllä ja muut ei, silloin Helsinkikin voisi järjestää kansanäänestyksen, mutta se olisi neuvoa-antava.

Jos kansanäänestys tulisi, olisi se Pajusen arvion mukaan aikaisintaan ensi kesän alussa tai alkusyksystä.

Mutta miksi tavallisen kuntalaisen pitäisi olla kiinnostunut metropoliasioista? Kaupunginjohtajalla on antaa ylevä vastaus.

– Helsingissä ja Helsingin seudulla oli 200 vuotta sitten alle 10 000 asukasta. Nyt Helsingin seudulla on jo 1,5 miljoonaa asukasta. Tämä on ainutlaatuinen eurooppalainen menestystarina, joka tarvitsee sellaiset toiminnalliset puitteet, joilla tätä menestystarinaa jatketaan. Nyt luodaan eväitä tulevaisuuden menestyskeen.