Mistä on kyse?

Lahden ja Nastolan yhdistymishallituksen paikoista valtaosa menee suurille puolueille kokoomukselle ja SDP:lle. Puheenjohtajuuden saa kokoomus.

Yhdistymihallitukseen tulee viisi jäsentä Nastolasta ja kahdeksan Lahdesta.

Hallitukseen tulee neljä SDP:n, neljä kokoomuksen ja kaksi perussuomalaisten edustajaa sekä yhdet edustajat keskustalta, vasemmistoliitolta ja kristillisdemokraateilta.

Kunnat sopivat tulevan yhteisen hallituksen paikkajaosta eilen sunnuntaina ja hallituksen jäsenet valitaan viikon päästä maanantaina. Hallituksen tehtävä on valmistella ensi vuodenvaihteessa syntyvän uuden kunnan asioita ja se jatkaa liitokunnan hallituksena seuraaviin vaaleihin asti.

Samalla päätettiin Lahden ja Nastolan tämän vuoden yhteisten valtuustokokousten paikkajaosta ja puheenjohtajistosta. Puheenjohtaja tulee SDP:stä.