Vasemmistoliiton ehdokasasettelu Satakunnassa on kangerrellut, ja nyt tilanne on saanut uuden erikoisen käänteen: kansanedustaja Jari Myllykoski on pyytänyt Porin kunnallisjärjestön puheenjohtajaa Erno Välimäkeä ehdolle.
Porin valtuustoryhmän johtaja Tapio Furuholm on aiemmin vaatinut Välimäkeä ehdolle. Furuholmin mukaan hänen oma ehdolle asettumisensa vaaleissa helpottuisi, jos Välimäki lähtisi mukaan. Furuholm ja Välimäki ovat kiistelleet Porin politiikassa muun muassa kampusratkaisusta.
Välimäki on tukenut kansanedustaja Jari Myllykoskea ja kieltäytynyt lähtemästä ehdolle. Viimeksi hän kertoi alle kaksi viikkoa sitten Ylelle, ettei missään nimessä lähde ehdolle. Nyt Myllykoski on Satakunnan Kansan mukaan pyytänyt itse Välimäkeä mukaan.
Erno Välimäki kertoo lehdelle suostuvansa harkitsemaan ehdokkuutta ja kertovansa ratkaisustaan viikonloppuna.