Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) on median tavattavissa perjantaina iltapäivällä, hänen esikunnastaan kerrotaan. Vapaavuori on tavattavissa Eduskuntatalolla ennen täysistunnon alkua kello 12.50.

Yle lähettää tilaisuuden suorana nettisivuillaan.

Yle uutisoi eilen torstaina, että Vapaavuori saattaa siirtyä Euroopan investointipankin johtotehtäviin. Perjantaiaamuna Vapaavuori totesi Facebook-sivullaan, että on kiinnostunut pankin varapääjohtajan tehtävästä.

Hän sanoi, ettei ketään ole vielä nimetty ja että tehtävä otetaan vastaan syyskuun 1. päivänä. Vapaavuori kertoi, ettei lähtisi kesken kuluvan vaalikauden "mihinkään". Hän totesi myös, että "laajempien kommenttien aika on vasta, jos asia etenee kannaltani suotuisasti".

Pääministeri Alexander Stubbin (kok.) on määrä kommentoida asiaa myöhemmin iltapäivällä.