Ouluun arvoseminaaria varten kokoontuneet puoluejohtajat ovat tavanneet järjestöväkeä ja äänestäjiä eri puolilla Oulua.

Keskusteluja on kuumentanut Yle Uutisten julkaisema tieto, että elinkeinoministeri Jan Vapaavuori on mahdollisesti lähdössä Euroopan investointipankin johtotehtäviin. Vapaavuori on myöhemmin aamulla vahvistanut kiinnostuksensa korostaen kuitenkin asian keskeneräisyyttä. Vapaavuoren mukaan pääministeri Alexander Stubb on antanut tukea ajatukselle.

– Kommentoin asiaa iltapäivällä, Oulussa yleisötilaisuudessa aamupäivällä esiintynyt Stubb sanoo.

Euroopan investointipankki (EIP) tukee EU-maissa toteutettavia hankkeita ja tekee sijoituksia tuleviin jäsenmaihin ja kumppanuusmaihin. EU:n jäsenmaiden omistama EIP ei saa rahaa EU:n budjetista, vaan lainaa sitä pääomamarkkinoilta.

Seitsemän eduskuntapuolueen johtajat kohtaavat tänään Oulussa. Yliopistolla Saalastinsalissa järjestettävässä, niin kutsutussa arvoseminaarissa pohditaan muun muassa, millaisia arvoja poliitiikassa on nykyään. Seminaarin järjestävät Oulun eteläinen rotaryklubi ja Oulun kauppaklubi.