Edgar Savisaar – rakastettu ja vihattu
Edgar Savisaar on keskustapuolueen johtaja ja Tallinnan kaupunginjohtaja – tai jos vastustajilta kysytään, niin diktaattori, joka panee kaupungin varoja näkyviin ja jopa järjettömiin hankkeisiin oman suosionsa pönkittämiseksi ja on aivan liian hyvissä väleissä Venäjän kanssa.
Parlamenttivaaleissa saavat äänestää kansalaiset, kuntavaaleissa pysyvät asukkaat, myös kansalaisuudettomat venäläiset. Keskusta sai viime kuntavaaleissa Tallinnassa 52,7 % äänistä. Voitto oli neljäs peräkkäin. Savisaar oli isompi vaaliveturi kuin koskaan.
Miksi Savisaar on niin suosittu vironvenäläisten keskuudessa, kysyi viikkolehti Eesti Ekspress kuntavaalien jälkeen. Toimittaja Viktoria Ladõnskaja vastasi kysymykseensä näin:
Lasnamäki (venäläisenemmistöinen suurlähiö) äänestää Savisaarta, koska hän on vuosien varrella herättänyt venäläisissä tunteen, että tietää lähes kaikki heidän tarpeensa, ja koska muut puoluejohtajat eivät vaikuta Savisaareen verrattuina omilta. Siinä mielessä 40 000 ääntä hänelle ovat epäluottamuslause kaikille muille, Ladõnskaja kirjoitti syksyllä 2013.
Toisaalta: Uunituoreen väestötilaston mukaan Tallinnassa on runsaat 434 000 asukasta. Heistä 53,2 % on vironkielisiä. 38,1 % on venäläisiä. Vaikka he kaikki äänestäisivät keskustaa, täytyy ääniä tulla myös virolaisilta.
Mistä on kyse?
Tuore mielipidekysely ennustaa pientä mutta merkittävää muutosta Viron parlamenttiin eli riigikoguun: "kartelliksi" pilkatun neljän puolueen oheen on maaliskuun alun vaaleissa nousemassa yksi uusi puolue, ehkä jopa kaksi. Postimees-lehden tammikuun lopulla julkaiseman kyselyn mukaan viiden prosentin vaalikynnyksen on ylittämässä Vabaerakond EVA, ja mitä niukimmin ehkä myös konservatiivinen kansanpuolue EKRE.
Yle Uutisten haastattelema Tallinnan yliopiston politologi Tõnis Saarts ei kuitenkaan ole vielä valmis vannomaan, että edes EVA on varma nousija kahdeksan prosentin kyselykannatuksestaan huolimatta. Vaikka kansa haluaisi riigikoguun muutosta, he eivät välttämättä äänestä sellaisen puolesta.
– Virolaiset ovat varovaisia äänestäjiä. He eivät halua antaa ääntään puolueelle, jonka ei uskota ylittävän vaalikynnystä. Mutta jos seuraavatkin kyselyt näyttävät, että kynnys ylittyy, yhä useampi saattaa äänestää EVA:ta, Saarts sanoo.
Viime vuonna muodostettu EVA on eräänlainen populistipuolue: kannatukseen kanavoitunee virolaisten kyllästyminen vakiintuneisiin puolueisiin, suhmurointina pidettyyn hallituspolitiikkaan ja lahjusskandaaleihin, joista kiinni jääneet eivät ole vaikuttaneet järin katuvilta. Oman poliittisen paikkansa EVA määrittelee keskustasta oikealle, ja vaalilause on monitulkintainen: ”Järki päähän!”
Viron johtava oikeistopuolue, pääministeripuolueena jo melkein 15 vuotta ollut reformipuolue, ei tunnu olevan erityisen huolissaan uudesta tulokkaasta omalla kyljellään. Päävihollinen kampanjapuheissa on näissäkin vaaleissa keskustapuolue ja etenkin sen puheenjohtaja, Tallinnan kaupunginjohtaja Edgar Savisaar.
Tutkimuslaitos TNS Emor sai Postimiehelle tekemässään mielipidekyselyssä hieman eroa puolueiden välille (reformipuolue 25 %, keskustapuolue 22 %), mutta muutamissa joulukuussa julkaistuissa kyselyissä puolueet olivat aivan tasoissa tai keskusta jopa himpun edellä. Kyselyjen erilaiset metodit tosin tuottavat hyvin erilaisia tuloksia, reformipuolueelle joulukuussa jopa 32 prosentin suurpotin.
Reformipuolue kertoo vaalilauseellaan, mitä se toivoisi virolaisten ajattelevan uurnilla pitkäaikaisen pääministeripuolueen johtoasemasta: ”Vakaasti eteenpäin!”
Kumppaniksi reformipuolueelle on kelvannut oikeistolaisen Isänmaan ja Res Publican liiton IRL:n lisäksi sosiaalidemokraattinen puolue SDE. Keskustapuolue sen sijaan on täysin pois laskuista koalitiokumppanina; se on tehty toistuvasti selväksi.
Myöskään mikään muu nykyisistä parlamenttipuolueista tai EVA ei ole valmis hallitukseen keskustan kanssa. Niin sanoi äskettäin myös SDE:n puheenjohtaja, puolustusministeri Sven Mikser. Hän oli pitänyt hallitusyhteistyön ovea raollaan, ennen kuin vei puolueensa viime keväänä reformipuolueen hallituskumppaniksi IRL:n tilalle. Tammikuussa Mikser pani oven selvin sanoin Savisaarelta kiinni.
– Mielikuva Savisaaren liiallisesta myöntyvyydestä Venäjän suhteen ja sen vaikutuksesta Viron turvallisuuspolitiikkaan ovat sosiaalidemokraateille hankala asia. He eivät halua epäilysten leviävän koskemaan heitä, sanoo Tõnis Saarts.
Hänen mukaansa reformipuolue sen sijaan pyrkii ottamaan mielikuvista kaiken irti korostamalla niitä.
– Puolue hyödyntää sitä pelkoa, vaikka perusteetonta, että Venäjä haluaa liittää Viron satelliitikseen. Kun sen tekee taitavasti, siihen uskotaan, Saarts sanoo.
Uskovatko myös nuoret, joilla ei varsinaisesti ole muistoja neuvostoajoista?
– Kyllä.
"Jos pelkää jo Savisaarta, ei pärjää Putinille"
Pääministeri Taavi Rõivasin puhe tammikuun puolivälistä on hyvä esimerkki siitä, miten Virossa tehdään vaalikampanjaa uhkakuvia säästämättä. Tässä pari lainausta pitkästä puheesta:
”Ovatko virolaiset todella unohtaneet, minkä puolesta ja millä tavoin keskustapuolue ja sen johtaja ovat historian käännekohdissa tähän saakka toimineet? Keskusta äänesti Viron EU-jäsenyyttä vastaan. Krimin liittämistä Venäjään Savisaar puolustaa edelleen.”
”Mikä saa jotkut poliitikot olettamaan naiivisti, että meidän kohtalomme olisi tänään toinen kuin mailla, jotka ovat de facto menettäneet suuren osan alueestaan Venäjälle?"
”Kaikki merkit viittaavat siihen, että näistä vaaleista tulee kaikkien aikojen tasaisimmat. Tässä hauraassa turvallisuustilanteessa keskusta voi päästä päättämään Viron tulevaisuudesta myös jonkin muun puolueen kumppanina antamalla hallituksen muodostajan paikan sille.”
Näin äänestäjiä siis houkuttelee oman puolueensa taakse reformipuolueen johtaja. Vaikka myös demarijohtaja Sven Mikser sanoi äskettäin, että Savisaaren pitäminen loitolla tasavallan hallitussalista on järkevää ja tarpeellista, hän toisaalta myös kutsuu reformipuolueen ja IRL:n puheita keskustasta ja Savisaaresta äänten kalasteluksi pelottelulla.
Paniikin kylvämiseen ei pitäisi ryhtyä varsinkaan vaikeina aikoina, hän sanoo. Sitä paitsi ihminen, joka pelkää paniikinomaisesti Edgar Savisaarta, ei kyllä kykene suojelemaan Viroa Vladimir Putinilta, Mikser irvaili yhdessä omista kampanjapuheistaan.
Mikserin omat mahdollisuudet pääministeriksi näyttivät vahvistuvan vaali vaaleilta – kuntavaaleissa, EU-vaaleissa ja viimeksi parlamenttivaaleissa – ja etenkin kysely kyselyltä. Viime keväänä, ryhdyttyään juuri hallitukseen, SDE nousi Viron suosituimmaksi puolueeksi. Sitten näyttää alkaneen alamäki. Uusimmassa kyselyssä mitattiin prosenteiksi kymmenen prosenttiyksikköä vähemmän kuin keväällä, enää 18 prosenttia.
"Virosta yhtä varakas kuin Suomi"
Reformipuolueen ja IRL:n suhteen sosiaalidemokraateilla on yksi huomattava etu: heitä äänestävät myös vironvenäläiset, reformipuoluetta ja IRL:ää eivät.
– Ne eivät ole kiinnostuneita vironvenäläisten äänistä eivätkä panosta heihin, koska äänien saaminen heiltä olisi joka tapauksessa epätodennäköistä, Saarts sanoo.
Hänen mukaansa monet vironvenäläiset pelkäävät, että ilman keskustapuoluetta heidän äänensä ei kuuluisi yhteiskunnassa lainkaan. Sosiaalidemokraatit ovat houkutellut heitä näissä vaaleissa muun muassa ajamalla nykyistä laajempia mahdollisuuksia oppia koulussa lukuaineet äidinkielellä.
Siirtymää onkin tapahtunut, lähinnä Itä-Virossa, mutta ei Tallinnassa, kertovat tuoreet kyselyluvut. Niiden mukaan keskustan kannatus maan kaikkien vironvenäläisten – tai virallisesti ei-virolaisten – joukossa on pudonnut 80 prosentista 70 prosenttiin. Siirtymää on ollut ennen muuta SDE:n taakse, mutta kannatusviisari värähti hivenen jopa IRL:n ja reformipuolueen kohdalla.
– Vironvenäläiset eivät kuitenkaan ole vakiintunutta äänestäjäkuntaa. He vaihtavat helposti takaisin keskustan äänestäjiksi, Saarts huomauttaa.
Talouspoliittisesti puolueiden vaaliohjelmissa on varsin samanlaisia täkyjä: minimipalkan nostamista, verottoman ansiotulon ylärajan nostamista sekä korotettuja lapsilisiä etenkin, jos perheessä on ainakin kolme lasta. Niillä puolueet ehkä kiertäen yrittävät tarttua yhteen Viron pahimmista ongelmista, maastamuuttoon, joka valuttaa valtiosta nuorta verta. Väestön väheneminen hidastui viime vuonna, mutta ei osoittanut loppumisen merkkejä.
– Maastamuutto on liian vaikea kysymys vaaliohjelmiin. Puolueilla ei ole tarjota siihen ratkaisuja, joten siitä ei haluta myöskään puhua, sanoo Saarts.
Taavi Rõivas, pääministeri nyt ja varsin mahdollisesti myös vaalien jälkeen, sivusi maastamuuttoa parin viikon takaisessa vaalipuheessaan kolmen sanan verran. Hänen mukaansa reformipuolue haluaa jatkaa vallassa tehdäkseen Virosta valtion, ” jonka itsenäisyys on iäksi turvattu, joka on yhtä varakas kuin Suomi ja jonka väkiluku kasvaa”. Virosta tehdään yksi Pohjoismaista, mutta niitä sosiaalisesti ja teknisesti joustavampi, Rõivas sanoi.
Mitä se käytännössä tarkoittaa seuraavan vaalikauden politiikassa? Sitä varten pitänee odottaa hallitusohjelmaa.