Keskusta on asettanut tavoitteeksi 200 000 uutta työpaikkaa seuraavien kymmenen vuoden aikana. Lisäksi tavoitellaan muun muassa kahden prosentin vuotuista kasvua, loppua velaksi elämiselle, työnteon ja yrittäjyyden vahvistamista sekä hyvinvointierojen kaventamista.

Puolue tahtoo Suomen luovuuden kärkimaaksi, julkisen sektorin mallimaaksi ja biotalouden edelläkävijäksi.

Keskusta kertoi seuraavien kymmenen vuoden tavoitteistaan keskiviikkona. Se aikoo johtaa niistä tavoitteensa tulevalle vaalikaudelle.