Helsingin Sanomat kertoo, että vihreiden Satu Hassi, Heidi Hautala ja Pekka Haavisto, sekä kokoomuksen Sirpa Pietikäinen ja Pertti Salolainen arvostelevat lappilaisten hanketta tulvansuojelualtaasta alueella, josta osa kuuluu EU:n suojeluohjelmaan.

- Korkein hallinto-oikeus kumosi Vuotoksen altaan vesiluvan suurten ja laajalle ulottuvien vahingollisten ympäristövaikutusten takia ja nämä perusteet ovat edelleen voimassa, Satu Hassi sanoo Helsingin Sanomissa.

Pertti Salolainen sanoo Lapin Kansassa, että Vuotoksen suojelun kannalta keskustan ja kokoomuksen hallitus olisi huonoin yhdistelmä. Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on ilmoittanut kannattavansa altaan rakentamista ja kokoomuksen edustajista enemmistö ja Salolaisen mukaan taivuteltavissa altaan kannalle.