Valtion aluehallinnosta voisi maakuntavaikuttajien mielestä siirtää paljon asioita maakuntien vastuulle. Päällekkäisestä työstä halutaan eroon ja maakuntahallinto entistä kansanvaltaisemmaksi.

Maakuntien liitot esittävät, että nykyisten tehtävien lisäksi maakunnissa voitaisiin luontevasti hoitaa aiempaa enemmän muun muassa elinkeinotoimen tehtäviä sekä liikenteen ja alueellisen kulttuuri, liikunta- ja sivistystoimen tehtäviä.

Maakuntien liittojen hallitusten neuvottelukunnan puheenjohtaja, hämeenlinnalainen Johannes Koskinen (sd.) kertoo, että maakuntaliittojen laajahko yhteisymmärrys vallitsee valtion ja maakuntien tehtäväjaon suhteen. Sitä vastoin niin puolueiden kuin eri maakuntienkin kesken ollaan kohtalaisen erimielisiä mahdollisista suorista maakuntavaaleista.

– Jos maakuntatasolle tulisi paljon tehtäviä, olisi mietittävä myös maakuntahallinnon kansanvaltaistamista ja myös aikanaan suoria maakuntavaaleja, kertoo Koskinen.

Maakunnissa mietteliäinä sote-linjauksista

Ruotsissa kansalaisvaikuttaminen ja maakuntahallinnon demokraattisuus ovat Suomea pitemmällä. Myös tulevassa pääkaupunkiseudun metropoli-hallinnossa tähän suuntaan ollaan menossa. Pohjana on esitys, että Helsingin seudun metropolialueelle tulisi suorat vaalit. Mahdollista on, että maakuntahallintokin kehittyisi aikanaan kohti suoraa kansanvaalia.

– Paljon riippuu myös meneillään olevasta sote-uudistuksen linjauksesta. Tuleeko siitä maakunta-, ja sairaanhoitopiirien tasoista, silloin myös sitä vaikuttavuutta päätöksentekoon niissä tulee painottaa, pohtii Johannes Koskinen.

Maakuntajohdon tavoitteena on saada ajatuksiaan kirjatuksi maan tulevan hallituksen hallitusohjelmaan. Koskisen mukaan maakuntauudistusta tulisi vaalien jälkeen ryhtyä selvittämään yhdessä valtion aluehallinnon VIRSU-uudistuksen kanssa.

– Keväästä lähtien voitaisiin ryhtyä sitä suunnittelemaan. Tärkeintä siinä ovat nämä tehtäväsiirrot ja koottu aluekehittämisen tehtäväkokonaisuus maakuntien liitoille, kertoo Johannes Koskinen.

Maakuntarajatkin pohdituttavat

Uudistuksilla haetaan ennen muuta vaikuttavuutta ja tuottavuutta alue- ja maakuntahallintoon. Koskisen mukaan pohdittavaksi tulevat aikanaan myös maakuntarajat, jos kuntauudistus etenee. Kunta- ja sote-uudistukset ovat työllistäneet viime vuodet niin valtion kuin kuntienkin päättäjiä.

Koskinen uskoo, että eduskunnan perustuslakivaliokunta onnistuu ratkaisemaan sote-esityksen perustuslailliset ongelmat helmikuun puoliväliin mennessä. Pohdinnassa perustuslakivaliokunnassa ovat edelleen muun muassa viiden suuren sote-järjestäjäalueen ja 19 maakunnallisen tuottaja-alueen kansanvaltaisen edustuksen linjaukset.

– Siinähän on kysymys siitä, tarvitaanko sotessa kahta porrasta niin vahvasti kuin on hallituksen tarjomassa sote-esityksessä. Esityksessä korkein päätöksentekovalta on menossa viidelle sote-alueelle, ja se on kovin kaukana peruskunnista, muistuttaa perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen.