– Perussuomalaisten valtuutetuista kaksi kolmasosaa vastustaa yhtiöittämistä, mutta asiasta ei ole ryhmäpäätöstä, sanoo valtuustoryhmän puheenjohtaja Matti Torvinen.
– Enemmistö kokoomuksen valtuustoryhmästä on valmis yhtiöittämään vesilaitoksen, jos heidän vaatimansa muutokset menevät läpi, sanoo kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Taina Torvela.
Kokoomuslaiset vaativat muun muassa säästötoimia kaupungin yhtiöihin ja liikelaitoksiin ja avointa päätöksentekoa uuteen energiakonserniin.
Rovaniemen kaupunginvaltuusto päättää vesilaitoksen yhtiöittämisestä maanantaina. Päätös saattaa syntyä tiukan äänestyksen jälkeen.
Jos virkamiesten pohjaesitys menee läpi, vesilaitoksen eli Napapiirin Veden liiketoiminta ja omaisuus myydään Rovaniemen Energia Oy:lle. Vesilaitoksesta tulisi Rovaniemen Energian tytäryhtiö.
Yhtiöittämisen puolustajien mielestä järjestely tuo säästöjä. Vastustajat taas ovat epäilleet, että järjestely ei tuo todellisia säästöjä.